Eilen Ellu ja hänen poikaystävänsä tulivat iltaa ja alkuyötä istumaan. Ellu tiesi pahan oloni, joten he tulivat piristämään. Ja piristivätkin.

Tänään suunnitelmat olivat yksinkertaiset. Herään katsomaan Frasieria, menen kauppaan, teen ruokaa... Jos olisi hieno ilma saattaisin lähteä rannalle. Kävin kaupassa ja tulin kotiin. Oli harmaata. Päätin tehdä oikein kunnolla ruokaa! Seuraavan kerran tarvitsisi kokata vasta keskiviikon paikkeilla. Kinkkupiirakkaa, tiramisua (lisää, lisää) ja tomaattikeittoa. Kaikki meni hyvin, kunnes tomaattikeitto täytyi soseuttaa.

Lensi minun käsilleni, lattialle, keittiötasolle ja mekolle. Aloin itkeä. En tiedä miksi. Siksi, että se lensi ja täytyy siivota? Siksi että se oli kuumaa ja polttaa sekä sattuu? Siksi että kaikki on paskaa?

Niinpä istuin alusvaatteisillani keittiönlattialla hieroen jääpaloja kirveleviin käsiin. Niin ja itkien hulluna. Halu, käpertyä sänkyyn ja kuolla on suuri. Käsissä on edelleen kirvelevät punaiset jäljet, lattialla on edelleen keittoa ja minua itkettää edelleen. Kokkaamisen piti olla pakokeino! Yksi ainoa, joka onnistuu missä tilassa vain!

En jaksa.