Aamu koiravauvan kanssa. Äiti soitti eilen ja pyysi vahtimaan koiravauvaa muutaman tunnin. Miten ihmeessä selvisin elossa kaksi päivää, jos 1,5 tuntiakin tekee nyt tiukkaa? Okei, asialla saattaa olla tekemistä sen kanssa, että heräsin 7.45 ja en ollut saanut kokonaista aamukahvikupillista ennen vauvan tuloa. Me sovimme hauvan kanssa heti aluksi, että aamukahvi on PYHÄ ja sitä ei pilata tai Birdie on hyyyyvin vihainen. 

No, parien kakkojen (makkarin lattialle) ja pissojen (olkkariin ja makkariin) jälkeen päätin, että nyt nukkumaan. Koiravauva ei päättänyt niin. Se rapisteli kaikkea, järsi kaikkea ja tuli päälle makaamaan löytöjensä kanssa. 25 minuuttia yritin, mutta sitten päätin nousta ja mopata lattiaa vielä kertaalleen. Ensin kuitenkin halusin syödä. Apukokki-koiravauva laittoi etutassut tiskipöydälle ja seurasi kahvinvalmistusta (sanoinko jo, että se joi viimeksi täällä ollessaan kahvia?) ja sitten paahtoleivän tekoa (kerroinko jo, että koiravauvan mielestä KAIKKI asiat kuuluu sille? Erityisesti ruoka-asiat.) Sitten aloin syödä, mutta etutassut ilmestyivät ruokapöydän päälle aika pian ja sitten se alkoi huitomaan niillä. "Anna mulle, anna mulle, tuoksuu hyvälle!" Niin minä sitten annoin ja syötiin leivät 2/3 osaa ja 1/3 osaa tasan masan. Sen jälkeen halusin syödä omenaa ja kuorin sen. No sehän vaikuttikin mielenkiintoiselta, joten heitin omenan koiralle ja se juoksi sen perään. Sain kirjoitettua suuren osan tästä tekstistä omenajahdin aikana, mutta nyt tuo rakkauden suurlähettiläs kyllästyi siihen rupesi hamuamaan kahviani. Etutassut pöydälle ja tuijotetaan Birdietä, joka juo kahvia. Jos se ei huomaa niin huitaistaan tassulla sitä niin että kahvimuki tärähtää ja hahahhahaha kahvia roiskuu ja vauvakin saa oman osansa! 

"Koiravauva hei, koirat ei juo kahvia..." 

Lattia on täynnä omenanpaloja, pitää siivota. Tänään toivon vain ei-kipeitä jalkoja sekä kevyitä päiväunia.