Äiti on juonut aina, mutta kahdekan vuotta esitin muille, että ei äidillä mitään ongelmaa ole. Kesän alusa 2008 menetettiin kahden päivän sisällä meidän koti ja sitä pidän romahduksena. Äiti joi tai oli töissä ja minä olin vain häkeltynyt kaikesta. N. kuukauden päästä romahduksesta varasin itse lastensuojeluun ajan. Siellä juteltiin ensin romahduksesta ja sitten äidin nykyisestä käyttäytymisestä ja lopulta kaikesta. Minä en halunnut enää asua äidin kanssa, joten alettiin miettiä muita vaihtoehtoja. Samaan aikaan asuttiin äidin kanssa väliaikaisessa pienen pienessä asunnossa ja äiti oli todella pitkiä päiviä töissä tai sitten viihteellä ja kerran soitin jopa poliisit. Lastensuojelussa kerrottiin minun vaihtoehdoista ja nuorisopsykiatrian poliklinikalle tehtiin lähete. Pääsin sinne syyskuussa 2008 ja lääkäriltä sain ensimmäisen diagnoosin. Sen jälkeen aloin käydä viikottain erikoissairaanhoitajan juttusilla. Elokuussa olin muuttanut äidiltä tädille, toisena vaihtoehtona (jonka olin hyväksynyt) olisi ollut nuorisokoti. Lastensuojelun kanssa aloin keväällä 2009 etsiä omaa asuntoa ja psyk.polilla järjestettiin lääkärikäynti terapialausunnon (Kelan rahoitusta varten, muuten olisin voinut aloittaa sen vaikka heti) vuoksi. Olin "liian terve" ja psyk.polikäynnit jatkuivat viikottain. Kesällä 2009 muutin yksin asumaan ja psyk.poli jatkui ja lastensuojelu auttoi virastoasioissa. Toinen diagnoosi tuli terveyskeskuksesta aika tasan vuosi sitten. Sinne olin hakeutunut unettomuuden, ruokahaluttomuuden, huomailun, sydän tykytysten ym. "kivan" vuoksi. Viimeisin lääkärikäynti oli alkukeväästä ja silloin sain keskivaikean paperit sekä lääkkeet. Kelalle saatiin viimein "oikea" lausunto ja toukokuussa 2010 aloitin psykoterapian. Täyettyäni 18 siirryin lastensuojelussa jälkihuoltoasiakkaaksi, eli saan sieltä toimeentulotukea ja muuta apua (tarvittaessa). Aluksi siis lastensuojelun kanssa olin aktiivisesti tekemisissä, nyt vain tarvittaessa. Itselle tuntui aluksi tosi pelottavalta miettiä, että olen masentunut ja lastensuojeluasiakas, mutta ei ne enää tunnu niin järkyttäviltä tai eivät ainakaan koko ajan. Joskus tulee sellaisia "OMG"-hetkiä. Lastensuojelutyypeistä ja muista on itselle jäänyt hyvä fiilis, koska minun parasta ne on ajaneet. Ei äitiäkään ole pidetty vihollisena, mutta ei sitä olla puolusteltu tms.  Sellainen tarina. Jätin nyt joitain pieniä yksityiskohtia kertomatta, mutta jos jäi epäselvää, niin vastailen kyllä.