En ole rakastunut tai ihastunut, mutta minulla on (kai) sutinaa pariinkin suuntaan, kolmanteen suuntaan kaipailen, neljänteen kirjoitan pitkiä rakkauskirjeitä aloittaen ne kertomalla ensin että KUKA MINÄ OON ja sillee. Eräänä iltana googlailin hääpukuja ja toisena nukahdin ajatellen, että haluan naimisiin joko talvella kirjastossa tai linnassa kynttilöiden keskellä tai sitten loppukesästä alkuillasta rannalla tai laiturilla (kynttilät sielläkin must have). Toisaalta haaveilen, että häävalat kuulisi vain me kaksi, mutta toisaalta haluaisin juhlia ystävieni kanssa saamani palloa jalkaan (jalkapalloa, heh heh). Terapeutti oli iloinen kuullessaan haaveistani; olen tervehtymässä. Päässäni on klikahtanut. Olen alkanut uskoa siihen, että minullekin kuuluu rakkaus. (Kysymys vain edelleen kuuluu... Kuka minua rakastaisi? Kuka minut hyväksyisi tämmöisenä? Kuka haluaisi herätä vierestäni joka aamu?) 

Okei, okei. En edelleenkään halua naimisiin. Haluan vain ihanan ihanat häääääääät.