Joskus sitä tuntuu, että sanoja ei ole. Ei ole sanoja muille kerrottavaksi, omaa sisintään avattavaksi. Aivan kuten nyt. Minulla olisi kerrottavana tämä tapaus ja tämä olo, mutta en vain saa suutani auki ja löydä oikeita sanoja.

Äidille osasin puhua. Jos kohtasitte tänään tytön joka huusi puhelimeen bussipysäkillä, se olin minä. Jos näitte bussissa tytön itkemässä ikkunasta tuijottaen, se olin minä. Lopetin itkemisen kuitenkin kohtalaisesti ennen koulua. Itkeminen ei kuulu kouluun, ajattelen minä.
Jotain minulle on tapahtunut, koska osaan itkeä kuten normaalit ihmiset tämmöisten tilanteiden koittaessa. Eilen pakenin kellariin itkemään hetkeksi, sitten kotona ja tänän bussipysäkillä sekä bussissa.

Tuntuu väsyneeltä. Aivan kuin olisi imetty kaikki pois ja jäljellä on vain tyhjä kuori.

Juuri kun pääsee jälleen jaloilleen ja katsoo eteenpäin vähänkin optimistisemmin, PAM, takaisin maahan. Tätä se yksi ystävä ei ymmärrä. Tätä hetkeä kun taistelutahto on hävinnyt. Hänen mielestään minun varmasti pitäisi nytkin olla intoa täynnä ja menossa asenteella "KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ!!" Hän pitäisi tätä oloa itsesäälinä ja käskisi ryhdistäytyä. Minä jaksan juuri ja juuri tätä kirjoittaa. Tämä blogi on vain se ääni, jolla jaksan heikoimpina hetkinänikin puhua. Tätä ei suurin osa läheisistäni näe, mutta itseä helpottaa jo se tieto että olen huutanut apua jonnekin. Tai apua ja apua.. Niin no, kai tämä sitä on, avunpyyntöä.

Mietin siinä bussissa, että voi kun väsyttää. Olin ylpeä, että menin kuitenkin kouluun. Ajattelin siinä, että kotona olisin vain pyöritellyt peukaloitani ja itkeskellyt. Ei tämä tilanne, ei heidän päätöksensä tule muuttumaan. Minun täytyy tottua ajatukseen. En vain halua. En aio.

Äiti lupasi soittaa illemmalla. Mitä minä sanon? Että en jaksa puhua, olen niin loppu. Että jos hän niin tekee, niin en puhu hänelle enää koskaan? Että koen hänen tekonsa hylkäämiseksi.

Nojaa.

Päivän piristys. Täti soitti kun olin kaupassa. "Sitä mun piti sanoa, että oli ihanaa kun kävit eilen ja oli kiva jutella" Niin minustakin! <3 Emme me puhuneet mitään kummempia, mutta se oli silti niin mukavaa.

Ainiin! Huomenna Ellu tulee yöksi ja meillä on pirskeet. Diipadaa, people, diipadaa. Jos vaikka saisi ajatukset arjesta pois edes yhdeksi yöksi. "Yö on kaunis, mua ei koske" kuten Maija Vilkkumaan kappaleessa kauniisti sanotaan.