Leikin marttyyria vähän aikaa, joten kestätte sitä nyt.

Tuntuu, että täytyy itse hoitaa kaikki ja olla vastuussa kaikesta, ettei tule pettymyksiä. Sain viimein tänään aikaseksi kunnon itkut, kiitos vain Suomelle ja Ylelle. Tuntuu että elämäni tarina on odottaminen (hah, blogin nimikin tulee siitä) ja sitten odotuksiin pettyminen. Ikinä ei saa odottaa mitään tai muuten päätyy lattialle itkemään pehmolelu kainalossa ja toivoen että lasissa olisi oikeaa viiniä eikä Pommacia.  Kiitos siis siitä, että menetin haluni katsoa enää ikinä Linnan juhlia ja viettää itsenäisyyspäivää. Suomi on perseestä ja Ylen nettisivut osaavat jumittaa juuri oikeassa paikassa. KIITOS.

Näin viime yönä unta, että minua yritettiin ampua. Olin muka joku poliisi ja jouduin piiloutumaan vastapäisen kerrostalossa piileviltä ampujilta. Samaan aikaan olin naimisissa The White Stripesin Jack Whiten kanssa ja meillä oli ihana ihana puutalohuvila asuinpaikkana. Talo oli ihana, mutta miehestä en nyt sanoisi. Jack näyttää mielestäni krapulaiselta narkkarilta AINA. Siis juujuu, minullahan  on mieslistoilla esim. entisiä narkkareita ja alkoholisteja, mutta jossain se raja minullakin menee! Mies ei saa näyttää siltä, että siltä lentää laatta ihan just.. Katsotaanko pari vuotta eteenpäin, niin huokailen Jackin perään. Se on niin tyypillistä minua.

Menetin totaalisen erektioni Linnan juhlia kohtaan, joten panostan tästä eteenpäin Nobel-bileisiin. Katselin juuri prinsessojen (Victorian & Madeleinen) pukuja menneiltä vuosilta. Drottningilla on ollut kanssa todella todella nättejä pukuja. See, olen hylännyt Linnan juhlat kokonaan koska ne hylkäsivät minut. Dääm juu Yle!!! Inhoan Suomea ja sen paskaa Yleä.

Oletteko kuulleet kesimmäisen lapsen syndroomasta? Että vanhempi ja nuorempi saa enemmän huomiota? Olen lukenut siitä ja äitini kohdalla huomannutkin. (Haa, ehkä nämä kaikki ongelmat johtuvat siitä!) Okei, itse olen ainoa lapsi, joten hyvähän minun on psykologisoida.

Käytän tätä psykologiaa kuitenkin esim. lempiperheeseeni, eli naapurimaan Bernadotteihin. Juttelin Mirandan kanssa pari viikkoa sitten ja hän sanoi, ettei muutama vuosi sitten vielä edes tiennyt että Ruotsilla on prinssi! Victoria ja Madeleine saa kaiken mediahuomion. Victoria nyt on kruununprinsessa (meinasin kirjottaa kron...), joten ymmärrettävää. Carl Philip on vain opiskellut ja suunnitellut lusikoita, joten ei se ole median mielestä yhtä hauskaa. (Niin ja elänyt tasaisesti yhdeksän vuotta, mistä en nyt mainitse yhtään mitään.) Katsoessani noita Victorian ja Madeleinen pukukuvia, niistä oli parista kohdasta leikattu osa prinssiä pois. Siellä se oli puku päällä ja hiukset siististi, mutta leikattu pois. Ruotsalaisen median mielestä Carl Philip ei ole kiinnostava. Toivon ettei kungen ja drottning kohtele ainoaa poikaansa kuten media. Joka tapauksessa median käytökseen on vain yksi selitys: keskimmäisen lapsen syndrooma!

Onko teillä kokemuksia keskimmäisen lapsen syndroomasta? Kertokaa olenko ihan ihan väärässä!
Huomenna esittelen teille joulukalenterissa erään naisen, jonka haastateltavaksi olisin halunnut päästä. En vain pääse. Eräästä syystä.

Luin eilen vanhoja merkintöjäni tyylin kesä ja alkusyksy. Blondi-vaiheeni tuntuu oudon kaukaiselta. Noiden kirjoitusten kautta tuntuu, että olen muuttunut. Tai sitten olen laittanut blogikirjoittaja-minän syrjään ja tilalle on astunut todellinen Birdie. Hmm, olenkohan ihan väärässä?? Olo kuitenkin tuntuu nykyisin tasaiselta. Koulun jälkeen minulla on elämää. Kehitän itseäni ja nautin olostani! Opo sanoi minulle, että oma hyvinvointi tulee ykkösenä ja koulu vasta kakkosena. Tuo pitäisi kirjoittaa jokaisen lukiolaisen peiliin. Musiikin kuuntelun lisäksi analysoin teille kuningasperheitä. Itse asiassa käytän niitä vain vertauskuvina. Itse asiassa kaikki julkkikset ovat minulle vertauskuvia.

Haluaisin jatkaa tätä kirjoittamista ikuisuuden, mutta en kehtaa. Tuntuu välillä muutenkin, että kirjoitan liian pitkiä merkintöjä. Ja ehkä huomenna voisin kirjoittaa jostain niistä aiheista, jotka pyörivät koko ajan mielessä... Esim. parisuhteista on tullut uusia ajatuksia. Niin ja siitä feminismistä! Ja omaa tulevaisuutte olen pohtinut.

En muuten hengittäisi ilman blogiani, joten vielä kiitos kaikille lukijoilleni. Antaisin teille kaikille halit, jos olisitte näköpiirissäni. Keskimäärin 1000 sivulatausta kuukaudessa on tajutonta! Sitten (jos) kun minusta tulee kuuluisa kirjoittaja/prinsessa/kolumnisti/politikko/vasikkabloggari ja menen kirjamessuille tms., niin tulette sinne ja annan teille halit! Kiitos.

Päätän tämän blogin nyt psyk.poli-ihmiseni hokemaan (joka toinen kerta vähintään hän sanoo näin): "Joo-o, kyllä sä paljon mietit asioita.." *leppoisa hymy tähän*