Kuulin tarinan. Tyttöä oli kiusattu ja hän oli joutunut kiusaajiensa kanssa suljettuun paikkaan määräajaksi. Hän oli ottanut roolin. Pysynyt hiljaa ja katsellut muita. Ihmiset pitivät häntä masentuneena, vaikka tuo ihminen puhuu kuin papupata ja on yksi räiskyvimpiä persoonia minun tietoisuudessani. Sanotaan ettei voi huijata persoonaansa äärimmilleen, mutta aika väärin se on. Aina voi ottaa roolin, mutta siitä roolista pääseminen voikin olla vaikeampaa.

Kun minut tapaa ensimmäistä kertaa (riippuu tietysti tilanteesta) heitän luultavasti pari huonoa vitsiä ja puhun lujaa. Ei minusta huomaa, että olen vuoden sisään saanut kaksi masennusdiagnoosia ja toinen oli kohtalaisen vakava resepteineen. Minä en itke ystävilleni. Minulla ei ole epäilyttäviä naarmuja tai mustelmia.

Silti minun sisälläni on helvetti. Ei minusta huomaa, että vatsassa asustaa sysimusta olento ja se ottaa minut täysin haltuunsa välillä kuukaudeksi, välillä viikoksi ja välillä vain yhdeksi illaksi. Sen jälkeen minä suljen sen takaisin vatsanpohjalle ja leikin olevani iloinen, sosiaalinen, rakastettava.

Äiti juo viidettä päivää.
Minulla on ikävä ystäviäni.
En saa sanaakaan suustani.
Itkettää.
Välillä tulee pelottavia suruaaltoja.
Edessä näkyy mustaa.
Muistutan itseäni hengittämään.
Kysyn...
Miksi minun täytyy käydä tämä läpi?
Kestääkö tämä kauan?
Miksi eläisin tämän helvetin?
Onko elämässä muka jotain parempaakin luvassa?

Soittaisin isoisälle, jos olisi ääntä. Soittaisin ystäville, jos olisi ääntä. Soittaisin tädille, jos olisi ääntä. Mutta istun kotona äänettömänä ja ajattelen Ruotsia. Ruotsissa on valoisaa, paksu talvitakki, Kuninkaanlinna, Ikeaa joka paikassa ja siellä en tuntisi itseäni pieneksi, surkeaksi, yksinäiseksi. Ruotsissa minua rakastettaisiin ja minä tuntisin sen rakkauden. Se rakkaus antaisi minulle voimaa, koska uskoisin siihen todellakin.

Minä lähden nyt. Palaan jos/kun näen edes vähän valoa.

No, tähän loppuun vielä yritän harhauttaa teitä ja itseäni ajattelemaan kivoja asioita (miehiä). Kaikki kuvat kaivoin omista sydämetyksistä We heart it-sivustolta.

Pieni possu olisi aina tukena!

Tämä tuoksuisi aina laittoman hyvälle ja saisi pääni pyörälle.

Tämä on ehkä elämäni rakkaus ja saa aina nauramaan.

Kohta saapuu kotiini True Bloodia postiluukusta!

Owen ja kumppanit tekivät maskit itse tähän leffaan. Owen pystyisi paketoimaan pahan mieleni ja laastaroida sydämeni.

Tämä täyttää huomenna 36v. ja viettää kohta kanssani vuosipäivää. Tätä kuvaa tulen esittämään teille vielä!

Tämä mies näyttää tässä laittoman paljon isältään ja omistaa ihan liikaa pikkuveljiä, joihin Birdie törmää mediassa ja esim. elokuvissa ja joiden perään Birdie alkaa sitten myös kuolaamaan.

Veljistä puheen ollen... TOP 5 - hauskimmat miehet - Luke Wilson sijottuu korkealle.

 

 

Yrittäkää te nähdä valoa, minä menen nyt nukkumaan ja aloitan tätä myöden tauon täällä. Moido!