Ärsyynnyin tekstieditoriin ja siirryin taas tänne.

Poskiontelotulehdus. Ei lunta. Liikaa töitä. Liikaa stressiä. Ei lunta. Kipeänä. Väsynyt. 

Lähdin ajatusmatkalle. Kuljin läpi menneiden vuosien kaivellen muistoja esiin. Joitain asioita kannan edelleen mukanani - ihan mielellänikin. Aika monet asiat ovat muuttuneet matkan varrella ja hyvä niin. Paljon tuskaa. Paljon ikävää. Paljon naurua. Paljon komeita miehiä. Paljon elämää.

Ihana on havahtua takaisin tähän hetkeen ja kuunnella kummipojan tuhinaa makkarissa. 

"Borta bra men hemma bäst"

Jos tästä elämä vielä paranee, niin voi vitja!

En enää muista, mitä sanoin terapeutille ja mitä hän siihen vastasi, mutta sitten hän sanoi: "Sua varmaan ärsyttää, että mä sanon näin" ja minä siihen: "No niin ärsyttää" ja terapeutti ilahtui. Hän on odottanut sitä; minä olen odottanut sitä. Puhuimme Siitä Kaupungista joka alkaa Teellä ja päättyy Uuhun tai ruotsinkielisesti alkaa Åålla ja päättyy Oohon. Äiti ei halua minua sinne (niin kauas), ystävät eivät halua minua sinne (niin kauas ja tyhmään kaupunkiin) ja terapeutti ei halua minua sinne (koska se olisi pakomatka ja täällä jäisi asiat kesken). Minua itketti, koska minun ei anneta lähteä. Keskiviikon jälkeen ikävä on helpottanut. Tuntuu edelleen kaihoisalta, unenomaiselta ja kauniilta ajatella sitä kaupunkia sekä sen kahviloita tai siltoja, mutta... Minä en halua paeta tai jättää asioita kesken. "Kaikki aikanaan" 

Eilen kävin teatterissa ja nauroin. Tänään ostin pullon punkkua ja neljä eri juustoa. Ai niin ja katsoin eilen myös Owen Wilsonia! Päähäni ilmestyy taas lauseita, mutta en tiedä minne ne kuuluvat. Parvekkeella tupakoidessani ajattelen "no, jos mä en sitten vain osaa kirjoittaa". Kuinka naurettavalta tuntuisikaan haaveilla Finlandiasta, Nobelista sekä urasta ja EI VAIN OSAISI KIRJOITTAA. Hahahaha (<-- psykoottinen nauru) Lainasin kasan kirjoja kirjastosta, mutta osa on ensi kevättä varten. Tosin pari niistä täytyy ei-lukea, koska en saa lähteä täältä. 

Huomaan päivittäin ajattelevani jotain sanaa ruotsiksi, mutta etten osaa sanoa sitä samaa suomeksi. Tänään ajattelin dialektia, joka Google-kääntäjän mukaan on murre. Puhun siis välillä suomiruotsia: "Mä kiinnitän hirveän helposti huomion ihmisten dialekteihin" "Mulle on tosi hankala visa känslör" "Mä otan tosta Stockalta sporan" (+ suomeksihan ei saisi sanoa, että OTTAA kulkuneuvon, mutta ruotsiksi se on "jag tog en tåg" = MENIN junalla). Lapsille sekä koirille alan myös usein puhua ruotsia. Se on minulle tunnekieli; siihen liittyy paljon lämpöä. Englannin "I love you" ei tunnu samalta kuin "Jag älskar dig" tai "Minä rakastan sinua". Darling on tunnettomampi kuin rakas tai älskling. 

En yhtään tiedä, että mitä minä tänne kirjoitan. Syyttäkäämme punkkua. Tänään toivon, että saisin lukukärpäsen pureman. Haluaisin nauttia sanoista.

Teidän etäturkulainen sekä muka-ruotsinkielinen Birdie

Aamu koiravauvan kanssa. Äiti soitti eilen ja pyysi vahtimaan koiravauvaa muutaman tunnin. Miten ihmeessä selvisin elossa kaksi päivää, jos 1,5 tuntiakin tekee nyt tiukkaa? Okei, asialla saattaa olla tekemistä sen kanssa, että heräsin 7.45 ja en ollut saanut kokonaista aamukahvikupillista ennen vauvan tuloa. Me sovimme hauvan kanssa heti aluksi, että aamukahvi on PYHÄ ja sitä ei pilata tai Birdie on hyyyyvin vihainen. 

No, parien kakkojen (makkarin lattialle) ja pissojen (olkkariin ja makkariin) jälkeen päätin, että nyt nukkumaan. Koiravauva ei päättänyt niin. Se rapisteli kaikkea, järsi kaikkea ja tuli päälle makaamaan löytöjensä kanssa. 25 minuuttia yritin, mutta sitten päätin nousta ja mopata lattiaa vielä kertaalleen. Ensin kuitenkin halusin syödä. Apukokki-koiravauva laittoi etutassut tiskipöydälle ja seurasi kahvinvalmistusta (sanoinko jo, että se joi viimeksi täällä ollessaan kahvia?) ja sitten paahtoleivän tekoa (kerroinko jo, että koiravauvan mielestä KAIKKI asiat kuuluu sille? Erityisesti ruoka-asiat.) Sitten aloin syödä, mutta etutassut ilmestyivät ruokapöydän päälle aika pian ja sitten se alkoi huitomaan niillä. "Anna mulle, anna mulle, tuoksuu hyvälle!" Niin minä sitten annoin ja syötiin leivät 2/3 osaa ja 1/3 osaa tasan masan. Sen jälkeen halusin syödä omenaa ja kuorin sen. No sehän vaikuttikin mielenkiintoiselta, joten heitin omenan koiralle ja se juoksi sen perään. Sain kirjoitettua suuren osan tästä tekstistä omenajahdin aikana, mutta nyt tuo rakkauden suurlähettiläs kyllästyi siihen rupesi hamuamaan kahviani. Etutassut pöydälle ja tuijotetaan Birdietä, joka juo kahvia. Jos se ei huomaa niin huitaistaan tassulla sitä niin että kahvimuki tärähtää ja hahahhahaha kahvia roiskuu ja vauvakin saa oman osansa! 

"Koiravauva hei, koirat ei juo kahvia..." 

Lattia on täynnä omenanpaloja, pitää siivota. Tänään toivon vain ei-kipeitä jalkoja sekä kevyitä päiväunia.

Joulukalenterin luukut tulevat jäljessä, koska en osaa enää ajatella järkevästi. Toivon toisen tällaisen lautasen:

ja päädyin maanantaina Stockalla ystävän konsultaation avulla siihen, että haluan mustaa Teemaa astiasarjakseni, joten toivon tämän kupin:

Konsultaatiokeskustelu meni näin: *Birdiellä on kädessä valkoinen 24h-sarjan lautanen* "Kuvittele, että tässä on ruokaa. Miltä tuntuisi syödä tästä?" ja sitten kädessä oli valkoinen 24h-sarjan kahvikuppi "Tässä on kaffetta ja sitten parvekkeelle tupakalle. Miltä tuntuu?" Sitten siirryimmen Teeman hyllylle ja esitin samat kysymykset lautasesta sekä yllä olevasta kahvikupista. Mustan Teeman kohdalla sain vastaukset, että "mustaa astiasarjaa on harvalla" ja "No tossa mä näen selkeästi kahvin ja tupakan!"Eli Teemaa alan keräilemään. 

Lisäksi toivon LUNTA, LUNTA, LUNTA!

Siinä on kolmen päivän toiveet ja nyt olen hiljaa, etten rasita ihmisiä intohimollani (kuten Imperia sen ihanasti ilmaisi edellisen postauksen kommenttilaatikossa). 

Aamulla asiat tuntuivat paremmilta. Että elämä voittaa, kaikki järjestyy ja Helsinki on ihan hyvä kaupunki. Että minä kuulun tänne. Ulkoillessani kahden vanhan rouvan kanssa avarilla pelloilla aloin katsella ympärilleni, että ei täällä näytä yhtään tutulta. Tätä tunnetta on tajuttoman vaikea selittää. Jo ennen matkaa tai edes matkasuunnitelmia puheeni ja ajatukseni Turusta tuntuivat hölmöiltä - sekä minusta että muista. Mutta taisin jättää ison palan itsestäni Aurajoenrannalle. Tai sen ihanan Stockan myyjän käteen ojentaessani rahaa. Tai rannalla sijaitsevaan kahvilaan. Ehkä hotellihuoneeseen tai kauppatorille. Matkamuistomyymälään tai sinne pirun Turun linnaan. Kunpa olisin vielä siellä tai kunpa pääsisin sinne jo pian takaisin. 

"Mene sinne Turkuun", minulle tokaistiin. Ai tuosta noin vain? Haen opiskelemaan, pakkaan tavarani, jätän ihmiseni ja muutan Turkuun? Niin minä tekisin, jos kuuntelisin pelkkää tunnetta. Sitten astuu mukaan järki: no entä työ, entä vanhukset, entä ystävät, entä masennus, entä kummipoika ja hoitolapset. Mitä jos, mitä jos, mitä jos. "Parhaat muutokset tapahtuu yleensä yhtäkkiä ja nopeasti", sanoin kouluvaihdon myötä ja nyt tunne sanoo järjelle: "Sinne menee tunti viisikymmentäkahdeksan junalla noin kymmenen kertaa päivässä". Kymmenen vuotta kotikaupungissa, kymmenen vuotta Helsingissä ja sitten... Turkuun? Entä voisiko Turku parantaa haavani sekä masennukseni? 

Rakkaat koulun perässä muuttaneet, kertokaa plussat ja miinukset omasta näkövinkkelistänne! 

Päivän luukun teille tarjoilee Helmiä Siolle. Ai mitä tahdon joululahjaksi? Turun ja sen murteen!

Loma on virallisesti ohi. Saavuin kotiin naama vääränä ja eteisessä odotti kolme laskua ja vartin kuluttua tuli työpyyntö perheeseen, jonka lapsi ei tykkää minusta. 

Loma oli I-HA-NA! Ei haittaa vaikka räntää satoi eilen niin että ripsarit levisivät ja meinasin liukastua joka nurkassa + kengät olivat märät. Hotellin sänky oli ihanin ikinä ja siinä maistuikin kymmenen tunnin yöunet (22-08!!) . Kävelin Turun linnan vuoksi yhteensä kymmenen kilometriä, tein matkapäiväkirjavideoita about kuusitoista ja kuvia otin ehkä viisikymmentä. Kuljin kartta kädessä, mutta silti kolme ihmistä kyseli minulta neuvoa. Juna-asemalle kävellessäni itketti ja kuultuani "saavumme Helsinkiin"-kuulutuksen aloin mököttää. Mökötystä ei helpottanut edes ratikka. Lomalta paluu angsti ja olkapäillä taas kuuden kilon painot. ARGH, viekää minut Turkuun!

Tämän päivän luukusta pilkottaa hieman kahvinörttimäinen haave: 

Biaetin espressokeitin. TAHTOO. 

Ei muuta. Menen jatkamaan mököttämistä.

Numero kymmenen on hyvin birdeimäinen ja vaatimaton toive. Se on tietysti mies. Joku näistä kelpaisi hyvin:

Päivän teemaan sopiikin hyvin toive numero yhdeksän:

Toivon minilomaa jonnekin. Yksi kylpylähotelliyö Flamingossa, viikonloppu Köpiksessä, yö Tampereella tai jotain! 

Tähän kuuluisi se, että saisi nukkua leveässä pehmeässä sängyssä ja nauttia jonkun muun tekemää aamupalaa sekä haahuilla oudossa kaupungissa. 

Tämä kirjoitus on ajastettu, mutta näillä näppäimillä tämän haaveen pitäisi toteutua. Olen nimittäin menossa minilomalle Turkuun! Hihihihi.

Minne te haluaisitte rentoutumaan?

Kahdeksannen luukun takaa löytyy kehyksiä sekä kuvia. Sain idean, että keräisin makkarin toiselle seinälle ihania kuvia ja tekstejä kehyksineen. Mielellään ei makkariin läheisten kuvia; tiedän se on vähän hassua, mutta jotenkin tuntuisi vaivaannuttavalta nukkua kun kummipoika hymyilee kuvassa. 

Mielestäni kehysten ei tarvitsisi olla samanlaisia. Tämmöisiä löysin Ikean sivuilta:

Niin ja sitten niitä kuvia kehyksiin...

Haha!

Millaisesta taulusta te haaveilette?

Pahoitteluni joulukalenteriluukkujen viivästymisestä. Alkuviikko on mennyt jännätessä, koska olin eilen Linnan jatkoilla ravintola Teatterissa. Tuli juotua lasiskumppaa, yksi vodkatonic ja pari mojitoa. Julkkiksiakin tuli bongattua ihan kiitettävästi... Itse Linnan juhlia katsoin vähän sivusilmällä, koska kiharsin siinä samalla hiuksiani. Ei jäänyt mieleen oikein mitään erityisen hienoa pukua tai mitään superkamalaakaan. 

Mutta palataas joulukalenteriin! 

Kuudennen luukun takaa paljastuu sopivasti isänmaallinen lahjatoive:

Aloitin kerran lukemaan Seitsemää veljestä, mutta muiden kiireiden vuoksi se jäi. Päätin kuitenkin perehtyä tuohon "Suomen ensimmäiseen romaaniin" oikein kunnolla ja ostin Kirjamessuilta tänä vuonna sellaisen Hesarin Seitsemän miestä-kirjan, joka kertoo tarinasta vielä enemmän. Haluan kuitenkin ensin lukea romaanin ja sitten vasta analysoida, joten lukemistaan odottaa vielä Hesarin kirja, koska Veljeksille ei ole vielä löytynyt sopivaa rakoa... Miten olisi joululomalla?

Seitsemännessä luukussa on lisää astioita - tällä kertaa koristeastioita.

Iittalan Kastehelmi-astiat hivelevät jotenkin silmää ja nimenomaan tuo harmaan sävy. Siitä tulee mieleen pimenevä ilta tai tuhka. Olisi ihana tarjoilla kahvipöytään pullaa Kastehelmeltä. Ah.

Viides luukku näyttää astioita. Niitä tulee olemaan vielä paaaaljon, lupaan sen! Harrastan nykyään nimittäin vakavaa astiakuolausta. Suunnitelmissa on täyttää tässä vuoden sisällä kaappi yhtenäisellä astiasarjalla. Niiden lisäksi tietysti kasa kahvikuppeja, esim tämmöisiä:

Ylhäällä Marimekon Tasaraita ja Siirtolapuutarha. Tokalla rivillä Muuton Bulky-teekuppi (2kpl/29e) ja mustaa Teemaa. Alarivillä Taika ja 24h. Olin aluksi tuosta Taika-sarjasta vähän, että yöh, mutta nyt tykkään. Se on jotenkin hauska! 24h-muki minulla oli joskus, mutta se hajosi. Olen vähän kahden vaiheilla muuten, että haluaisinko astiasarjakseni Arabian 24h vai Iittalan Teeman. 24h valkoisena ja Teema mustana. Hmm...

Mikä on teidän suosikkikuppinne koko maailmassa?

Neljännen luukun takaa paljastuu tyynyjä, kuten eilen lupasin. Niitä ei ole koskaan liikaa! Valitsin nyt kymmenen ihaninta tyynyä tähän. Yhdessä Modern Familyn jaksossa Jay raivoaa Glorialle, että nainen kasaa niin paljon tyynyjä sängylle että petiin pääseminen on itsessään urheilusuoritus. Minäkin sitten rikkaana ja leeeeeveän sängyn omistajana kasaan hirveästi tyynyjä päiväpeiton päälle. Sohvalle tietysti myös!

Marimekon tyynyjä kumpikin ja tuo ensimmäinen itse asiassa samaa kuosia kuin se keittiöpurkki josta ajatus sitten lähti! Toisesta tyynystä tulee mieleen jotenkin tosi vahvasti Suomi. Kumpikin maksaa 35 euro/kpl

Neljän euron tyyny Ikeasta! Nimi on Granat.

Henrika-tyyny Ikeasta, hinta 7,95.

Tämä on viiden euron tyynynpäälinen Henkasta ja maukasta. Ah.

Kympillä H&M:ltä saisi tämmöisen ihanuuden.

Samanlainen, mutta punaraidallinen vitosen tyynynpäälinen Henkasta ja maukasta kelpaisi makkariin.

Valborg Ikeasta irtoaa femmalla. Tämä olisi kuin nakutettu siihen Karlstad-sohvalle!

22 euroa maksava Marimekon "Pienet Mansikkavuoret"-tyyny on ihanan kesäinen ja sopisi ties vaikka minne.

Kymmenenentenä ei tule tyynyä vaan ostoslistalla oleva huopa:

Ofelia Ikeasta maksaa 25 euroa ja nyt siitä on tullut ihana punainenkin versio! Valkoinen olkkariin ja punainen makkariin, joo hmm.

Kolmantena päivänä hän haaveili sohvasta... Nykyinen sohvani on kiva, mutta vähän liian massiivinen. Sen suurin plussa on vierasystävällisyys: siinä on yövieraat nukkuneet kuuleman mukaan hyvin (vai mitä tähän sanoo Apple?? ;D) ja eräs ystäväni sai kauhean kohtauksen kuullessaan, että hankinnan alla on uusi sohva. "Mitä sä sille vanhalle teet? Mun nukkumapaikka!!" 

Haaveilen yksinkertaisesta ja mukavasta sohvasta. Ihan piruillakseni tekisi mieli ostaa valkoinen sohva, koska ei ole lapsia sitä sotkemassa... Toisaalta valkoinen olisi huonompi vaihtoehto sittenkunjoskus saan sen oman koiravauva (kyllä, ajattelen näin rationaalisesti ja pitkällä tähtäimellä!). Sitten päädyin rakastumaan Ikean sivuillta Karlstad-nimiseen sohvaan:

Kolmen istuttava tummanharmaalla päällisellä maksaa muistaakseni 350-450 euroa. Riippuu aina päällyskankaasta jonka siihen valitsee. Rakastan tuon sohvan muotoa ja ah kuinka näen siinä ison kasan tyynyjä! Niihin tyynyihin päästänkin huomenna...

Missä on paras sohva, jossa olette löhönneet?

Toisen luukun takaa paljastuu Kaj Franckin suunnittelemat ja Iittalan mallistossa ovat Purnukat. Kuinka ihana jo tuo nimikin on?! "Purnukka", hihih.

Purnukoita on kahta kokoa; 120mm ja 60mm. Normaalisti iso maksaa 25 euroa, mutta Stockalla ne ovat nyt tarjouksessa ja hinta vain 19,90! Pienempi on normisti 19,90, mutta Stockalla joulukuun 15,90 euroa. Ah.. Nuo laittaisin keittiöön. Inventaariota tehdessä tajusin haluavani keittiöön mustaa, valkoista, ihan vähän sinistä ja limeä. Ajatus lähti yhdestä Marimekon boksista. Kai olen jo kertonut, että keräilen Muumi-aiheisia peltibokseja ja rakastan muutenkin kaikenlaisia peltirasioita sekä bokseja?! No, nyt tiedätte. :D

Keräilettekö tai kohdistatteko te intohimonne johonkin yhtä outoon kuin peltiboksit? 

Olen tainnut kaksi viime vuotta tehdä joulukalentereita ja eilen havahduin siihen, että en ole keksinyt tänne mitään. No, ihmekös se sillä tavalla kun hyvä että ehtii pari kertaa viikossa tsekkaamaan kommentit ja tollee. Tässä sitten aamukahvitellessani keksin, että julkaisen joka päivä klo 11.30 jonkun überhaaveiltavan (lue: liian kalliin, oudon tai hienon että sitä voisi oikeasti hankkia/toivoa) joululahjatoiveen. Mukaan mahtuu monia kotiin liittyviä esineitä, koska haaveilen voittavani kymppitonnin ja sitten laittavani kotini VALMIIKSI. (Ai miten niin olen asunut täällä 1,5 vuotta??)

Ensimmäisen luukun takaa paljastuu...

Harri Koskisen Desing House Stockholmille suunnittelema Block. Uutuutena johdon saa punaisena, valkoisena tai alkuperäisenä mustana. Makkariin tämä punajohtoinen olisi täydellismäinen! Hinta on 169 euroa. 

Joskus yläasteen lopulla tajusin rakastavani hehkulamppuja. Jotenkin ne ovat arjen kauneinta desingia ja Blockissa lamppu itsessään on the juttu. Jokin aika sitten bongailin Blockia lehdistä ja desingtietoisten kummieni kodista ja olin vaan että plaaaaah. Mutta surffailtuani aikani ja tajuttuani, että tarvitsen oikeasti lisää lamppuja kotiin, aloin haaveila Blockista. Uniin se ei ole vielä tullut, mutta shalee senkin aika vielä on! 

Minkälaisista lampuista te haaveilette?

 Äiti kysyi torstaina, olenko laihtunut. Naurahdin epäuskoisesti, mutta tänään aloin miettiä että ei se ihme olisi. Kahvi ja tupakka vievät ruokahalua, paikasta toiseen juokseminen kuluttaa kaloreita ja sterssi imee ihmisestä fyysisesti ja henkisesti energiaa. Peilistä katsoi hampaita pestessä nuori nainen, jonka silmänaluset olivat erittäin mustat, vaikka olen mielestäni nukkunut hyvin ja paljon viime aikoina. 

Voisin siis kertoa teille, että arki, Kelan ja sossun asioiden hoitaminen, koeviikko, rahapula, joulun lähestyminen ja muut tuovat mukanaan stressiä ja ahdistusta. Muutama ihmissuhdekin kuluttaa henkistä energiaa niin paljon, että näytän kuulemma ajatellessani niitä erittäin uupuneelta. Voisin kertoa kaipaavani parasta ystävääni, veljeäni, vauvaani, omaa pientä karvakasaani eli koiraani päivittäin niin paljon että sattuu ja näkeväni hänestä unia. Voisin kertoa päivittäisistä päänsäryistä ja tupakoinnin mukana tuomista syyllisyydestä (vähennän huomattavasti juhlakauden jälkeen; ei se niin tärkeää tai hienoa ole). Voisin kertoa teille ahdistuvani terapian kotiläksystä, jossa minun pitäisi ranskalaisin viivoin hahmotella tyyppi nimeltä Birdie (ajattelin tänään, että mitä jos kilauttaisi kaverille ja kysyisi vastaukset, mutta se ei olisi sen tehtävän kannalta järkevää).

Mutta en jaksa. Elämä on paljon muutakin. Esimerkiksi...

Makaamista sohvalla ja analysoimista: "Mitä se tarkotti kun se sano 'Nähdään taas'? Onks se niin ku että 'Nähdään TAAS' vai 'NÄHDÄÄN taas'? Mitä se sen moikkaus ja hymyily sekä silmiin katsominen tarkottaa? Onks tässä ees mitään vai kuvittelenko mä kaiken?!" Koiravauvan ensinäkeminen aikoihin ja pusuttelu. Myöhemmin kanneskelin n. 12-kiloista hauvaa sylissä ja se oli onnellinen siinä. Ihmisvauva puolestaan halusi pusutella nukkumisen sijaan ja oih voih näen pitkästä aikaa suosikkipoikalapseni huomenna. Se hetki kun pikkumies hymyilee ja kiljaisee ilosta minut nähdessään. <3 Kummipoika muistelee ilolla viime joulukuista pipareiden leipomista; maailman pienimmän pöydän vuoksi leivoimme lattialla. Kesällä poika näki Peppi Pitkätossun leipovan pipareita MYÖS lattialla ja se oli iso juttu. Terapeutti piristi minua sanomalla, että "Tuon ikäiselle pojalle on varmaan iso juttu, että kummitäti on vähän kuin Peppi Pitkätossu". Eräältä mummelilta saamani kukkapuska tuoksuu ihanalle. Pieni rouvajoukko hihkui ilosta kuullessaan lakkiaisistani ja vaati saada kutsun juhliin. Olen vanhusten mielestä ihana ja minusta oli ihana kuunnella heidän tarinoitaan Tauno Palosta sekä Tapio Rautavaarasta. Myöhään illalla autotie on autio ja on vain paljaat koivut tien toisella puolella, kylmä tuuli ja minä parvekkeella savurenkaita polttelemassa Sabotagea kuunnellen. Yökylävieraiden ollessa seuranani nauraa räkätämme niin että koko puisto kaikuu, mutta mitä pienistä. 

Kaksi koetta jäljellä. Sitten enää kuusi kurssia ja kaksi yo-koetta läpäistävänä. Tällä viikolla on nuo kokeet, vähän töitä ja perjantaina teatteriin. Saan myös koiravauvan vierailulle koko viikonlopuksi ja aion houkutulle myös yhden ystävän taas sohvalle majoittumaan. Ensi viikolla on kaksi päivää juhlia putkeen, vähän koulua ja sitten - ah oih ja sata huokausta - 9.12. lähden lomalle yhdeksi yöksi/vuorokaudeksi. Maltan tuskin odottaa vieraalta haisevaa leveää (varmistin, että huoneessa on parisänky) hotellisänkyä ja vaeltelua vieraassa kaupungissa sekä ihan piruuttaan lähetettävien terveiskorttien kirjoittelua. 

Jaksa, Birdie, jaksa!

 Olin kerran treffeillä ja jotenkin päädyimme seuraavaan keskusteluun. Minä: "Mun yks ystävä pitää xxxxxxxx:n kuvaa seinällä" Mies: "Onks se jotenkin sen miesihanne?" Minä: "Ahhahhahha, emmä tiedä. Sun täytyy kysyä siltä." Mies: "No onks sun miesihanne sit tää... Bradley Cooper?" Minä: ".... Njoo, on. On se, ehdottomasti!" Mies: "No onhan se hyvännäkönen mies, ei voi kieltää." (Vaikka sain tämän kommentin, treffit jäivät meidän kahden ainoiksi. Hyvästellessämme sanoimme kummatkin, että "oli hauska tutustua".) Miehiä tulee ja miehiä menee, mutta Bradley Cooper on ikuinen. Siksi haukoin henkeä nähdessäni tämmöisen uutisen:

People valitsee siis joka vuosi seksikkäimmän (elävän??) miehen ja se kunnia on vähän eri luokkaa kuin Cosmon "kuumimmat kesäkollit" tai "Cosmo<3Mies". Ei millään pahalla, Cosmon kuukauden miehenä on ollut tänä vuonna kuulemani mukaan monta Minun Miestä, mutta käsiini olen saanut vain yhden artikkelin ja se on tuolla seinällä.. Kuitenkiiiiiin. Toi Peoplen valinta on BIG DEAL ja olin tietysti ylpeä kuin mikä. Vähän tuntui kun oma lapsi olisi voitanut koulussa jonkun taitokilpailun tai jotain, hahaha. Ystäväni heitti päivän viiveellä viestiä: "Mr. B. Cooper on Sexiest man alive vuosimallia 2011. Onneksi olkoon! Eikun..." Kyllä, tosimaailmassa ihmiset (läheiseni) tietävät, että Bräädley Cooper on Minun. Ja no hei, onhan se sitä! Ollut jo 2,5 vuotta!!! Kuka tietää mihin sitä päädytään, jos käyn muita ihmisiä 2,5 vuotta edellä. Heitin villin veikkauksen, että jos kaikki muumit pysyy laaksossa, A. Skarsgård saa tuon samaisen tittelin 2-4 vuoden kuluttua. 

Nyt heitän tähän kauhean paljon kuvia sitten Maailman Seksikkäimmästä ja Täydellisimmästä miehestä. Onneksi olkoon Bradley, Birdie loves you!

 En ole rakastunut tai ihastunut, mutta minulla on (kai) sutinaa pariinkin suuntaan, kolmanteen suuntaan kaipailen, neljänteen kirjoitan pitkiä rakkauskirjeitä aloittaen ne kertomalla ensin että KUKA MINÄ OON ja sillee. Eräänä iltana googlailin hääpukuja ja toisena nukahdin ajatellen, että haluan naimisiin joko talvella kirjastossa tai linnassa kynttilöiden keskellä tai sitten loppukesästä alkuillasta rannalla tai laiturilla (kynttilät sielläkin must have). Toisaalta haaveilen, että häävalat kuulisi vain me kaksi, mutta toisaalta haluaisin juhlia ystävieni kanssa saamani palloa jalkaan (jalkapalloa, heh heh). Terapeutti oli iloinen kuullessaan haaveistani; olen tervehtymässä. Päässäni on klikahtanut. Olen alkanut uskoa siihen, että minullekin kuuluu rakkaus. (Kysymys vain edelleen kuuluu... Kuka minua rakastaisi? Kuka minut hyväksyisi tämmöisenä? Kuka haluaisi herätä vierestäni joka aamu?) 

Okei, okei. En edelleenkään halua naimisiin. Haluan vain ihanan ihanat häääääääät.