Näen vaaleanpunaista.

Bestis ja minä istuimme pari tuntia heidän evakkoasunnossaan ihan keskustassa. Kuuden jälkeen lähdimme kävelemään ja osan ajasta Bestis keskusteli puhelimessa poikaystävänsä kanssa. Keskustelu kuullosti Bestiksen puolelta tältä: "Tuu nyt... Eiku tulisit. Mä haluasin, että sä tuut mun ja kavereiden kaa sinne. Tuu nyt... Eikun sun täytyy ite päättää. Mä en nyt haluais keskustella sun kanssa koko iltaa, tässä on nyt muutakin tekemistä. Tulisit nyt, mä haluaisin että sä tuut" Ja tuo kertaa 20 minuuttia ja aikaisemmin kertaa vartti. Hetken ajattelin, että tekeeköhän jätkä sen tahallaan koska MINÄ olen Bestiksen(i) kanssa juuri sillä hetkellä? Isolla Roballa tilanne meni "hurjemmaksi" ja Bestis alkoi melkein itkeä. Tartuin kädestä ja niin me kuljimme käsikkäin Makuuniin, DTM:ää vastapäätä, minä karkinhimo silmissä ja Bestis puhelin kädessään.

Tilanne meni ohi ja 24 tunnin sisällä ja toinen sanoi minulle, että hän alkaa lesboksi. "Mennään ettimään sulle ja Ärrän myyjälle sit vaan naiset!"

Lähdimme sitten kohti Kamppia, ensin pitkin Fredaa ja sitten Annankatua. Siinä Annantalon kohdalla näin miehen. Pitkät hiukset oli ponnarilla trendikkäästi ihan ylhäällä. Aika kireällä ponnarilla, ei siis mitään Jonne von Hertzen-tyyliä. Harmaa (kallis) takki, kalliit farkut, olalla musta treenikassi, mustat tennarit.. Ruskettunut iho, selkeät kasvonpiirteet ja ei-ruskeat silmät. Kävelimme jonkun lafkan ohi, mies oli muutaman metrin meitä edellä. Joku huusi: "Juho!", ponnari kääntyi, "Tuutsä syömään?", joku pään liike. Sitten kävelimme Juhon ja hänen kaverinsa perässä. Yritin välttää heijastusta näyteikkunoista ja viittoilin Bestikselle, että I-HA-NA! Bestis viittoi, että kumpi ja viittoilin, että vasemmanpuoleinen. Sitten..
Minä: "Että näin... Muutos on tapahtunut."
Bestis: "Todellakin!"
Minä: "Vuosi sitten jos olis..."
Bestis: "Älä! Vuosi sitten sä olisit kuollu."
Juho-hottis... Hottis-Juho lähti kohti Tavastiaa ja me marssimme Kampin ostoskeskukseen.
Minä: "Ehkä ihanin ikinä! Aaah.."
Bestis: "Juokse perään, beibi!"
Minä: "Joohei! 'Odota! Mä voin jättää Kim Heroldin ... sun vuokses!'"

Tarvitseeko edes mainita, että ne ponnarihiukset olivat vaaleat?

Eilen meinasin kuolla asemalle, koska viereeni humpsahti(?) perhe, jonka isä oli aivan täydellinen. Suora nenä, siniset silmät, vaaleat/taipuisat/lyhyet hiukset, hyvä takapuoli, pitkä... Luojan kiitos mies istui selin minuun metrossa. Olisin muuten... Niin, en tiedä.

Mikähän tämä ilmiö nyt on nimeltään? Että kaupunki täyttyy toisiaan ihanimmista vaaleahiuksisista miehistä, joiden kanssa mielelläni viettäisin iltaa vaikka kokkaamalla hyvää ruokaa.
Ja se Juho... Voi, voisin kokkailla hänelle vaikka mitä. Voisimme syödä noita kasvisnugetteja, joita eilen ostin kaksi pussia eurolla Cittarista. Juho myös vaikutti vähän sellaiselta joogaihmiseltä, joten voisimme joogailla yhdessä.

Juhon vuoksi näen vaaleanpunaista.

Mutta... Realismi kutsuu. Näin ihanan Juhon. Piste. Emme ehkä näe enää ikinä, koska sitten kun olen sen ikäinen, että voisin mennä iskemään n. 10 vuotta vanhempaa miestä, Juho voi olla vaikka kuollut! Tai naimisissa! Kääntynyt homoksi! Sekä come on, kuinka monta kertaa sitä törmää samaan ihmiseen kaupungilla?
Okei. Korso-Torson näin Korson asemalla ja sitten kolmen viikon päästä Fredalla. Ja Ville Valon pikkuveljen olen nähnyt kolmesti viime vuonna. Ja kaikki tämä alle puolessa vuodessa. Mutta oikeasti.

Tai sitten minun käykin hyvin ja kymmenen vuoden päästä asun Juhon kanssa Lapinlahdenkadulla (selivttäkää itse, missä päin Helsinkiä se on), koska sinne päin hän oli kävelemässä... KOSKA.. Juho huomasi minutkin nyt (ah, tämä on suoraan romanttisesta komediasta) ja sitten me törmäämmekin muutaman vuoden päästä kaupassa/ravintolassa/joogasalilla/videovuokraamossa/baarissa... Ja sitten klikkaa ja elän onnellisena elämäni loppuun Juhon avovaimona.

Kyllä noinkin voisi käydä. Tiedän parin, joka tapasi katua ylittäessään, ristikkäisiin suuntiin. Olivat huomanneet toisensa, eivät puhuneet mitään. Parin viikon päästä tämä nainen löysi lompakon kadulta. Lompakko kuului miehelle ja muutama vuosi sitten he menivät naimisiin Johanneksen kirkossa.
Ja sitten on Setämies ja Tätinainen. Treffasivat netissä. Kahdeksan vuotta yhdessä, neljä kihloissa. Ei suunnitelmia mennä naimisiin (kai) tai hankkia lapsia (minä kelpaan) ja he ovat parisuhdeidoileitani. 

Eilen olin ulkona kymmenestä yhteen Ärrän myyjän kanssa ja oli hauskaa. Törmäsimme erääseen kaksikymppiseen mieheen, joka ihastui Myyjään ja esitti meille Sörkän hullua ruhonsyöjää, sekä tappelua pomonsa kanssa. Posket ja vatsalihakset olivat kipeinä nauramisesta. Ja nyt mies oli soittanut Myyjälle. Entä jos he menevät sinne hohtokeilaamaan ja sitten alkaisivatkin seurustella? Niinkin voisi tapahtua! Miksei siis minä ja Juho?!

Mäkkärissä olessamme minulle soitti se entinen työkaveri. En kuullut ihan tarkkaan, että mitä oli tapahtunut, mutta kaveri jotain kämpässä, ei vastaa, ei tiedetä mitä on tapahtunut. Neuvoin soittamaan poliisille. Myöhemmin soitin ja kaveri sekä tämän tyttöystävä olivat saaneet tarpeekseen. Olin kuulemma ihana, koska välitin. Totta kai minä olen ihana.

Lakkovahtini Tukihenkilö muisti minua tänään viestillä. Oli hyvä ajoitus. Olin ihan juuri äsken huutanut keskellä jotain Unioininkatua: "Se on niin ihana!!!!" Paljon on tehtävää, mutta ihanaa, että joku on ottanut haasteen vastaan...

Vaikka minä olen porukan Samantha, tämä kirjoitushomma tuntuu välillä Carrien jutulta. Tosin olemme tyttöjen kanssa todenneet, että joitain asioita täytyy vaihtaa keskenämme. Esim. Mirandalla ei ole lyhyitä hiuksia ja minulla on. Bestis (meidän Carrie) ei ole blondi, minä olen.

Voi Juho...

Ei maar. Alkaa väsyttää ja suunnittelin, että kaivan vähän psykan kirjoja hyllystä ja hiketän näin lähellä koulun alkua. Huomenna on jännä päivä. Minä + Ykkönen + Kakkonen = kolmestaan klo 15 - 0?. Täti ja tämän mies menee jonkun perhetutun häihin ja minä... MINÄ joudun lapsenvahdiksi.
Tarvitsisin neljä kättä ja kuusitoista silmää yhtäkkiä.

HEI NYT MÄ MEEEEEEEEN.