Kannatan rehellisyyttä ja kärsivällisyyttä, mutta en pahaa oloa. Opettelen sanomaan ääneen "hei, nyt musta tuntuu pahalta ja se johtuu sinusta". Se on kamalan kamalan kamalan vaikeaa. Ei ystäville saisi sanoa niin, mutta jos onkin pakko? Loukattuna minä vetäydyn pois ja alan suunnitella dramaattisia kohtauksia. Suoraan kuitenkin aina kannattaisi sanoa. Haluaisin itsekin kuulla heti, jos aiheuttaisin (tietämättäni) toiselle pahan mielen. Miten sen keskustelun aloittaa? Vai vedänkö minä liian pienestä herneen nenään? Kuinka paljon pitää/voi/saa venyttää ystävyyden nimissä? 

Käydessäni hmm sotaa ex-bestiksen kanssa, huomasin kuinka paljon ystävyyssuhteet muistuttavat parisuhteita. Kummassakin annetaan itsestä toiselle ja saadaan toiselta itselle. Kumpikin vaatii kahden ihmisen aikaa, työtä ja hoivaa. Kummassakin kummankin tulisi viihtyä. Kummankaan ollessa kriisissä olo tuntuu möykyltä.

Tämä vuosi alkoi minulla niin, että ystävä sanoi: "Mä oon Birdie kattonu, että sä nielet aika paljon paskaa muilta". Se kuulosti rumalta, mutta totuus on harvoin kaunis. Ensi vuoden vaihtuessa varmasti lupaan olla kiltimpi itselleni, mutta voihan sen projektin aloittaa jo nyt. 

Nyt pitäisi vain ajatusketju saada loppuun ja avata suu.