Unessani pääsin ylioppilaaksi ja juhlissani oli Ruotsin kuningasperhe. Aikaisemmin olin ajanut autolla pitkin Tukholman kattoja, hmm. En herännyt kärpäsen surinaan, koska nukuin korvatulpat korvissa. Olin siirtänyt puput makkariin, koska koiran ja äidin piti tulla käymään. No, eivät tuleet. 

Ajattelen olevani pelottava ja ahdistava. Minusta kuitenkin maalataan nättiä kuvaa muiden sanoilla, mutta kenet he oikein näkevät? 

Makaan katsomassa vanhaa kotimaista elokuvaa jonka vuorosanat osaan ulkoa. Puhelin soi ja ystävä soittaa keskeltä Espoota. Hänelle kerron kierrellen nukahtamislääkkeiden esiinlaittamisesta. Me keksimme kaksi mustaakin mustempaa vitsiä ja minä nauran vähän. Äitiä toinen vitseistä ei naurattanut ollenkaan. Hän sanoi: "Mitään sellaista ei saa tehdä." Voiko hän oikeasti kieltää minua?

Tunteet ovat liian subjektiivisia ja omiani kohtaan hyökättiin taas eilen. Hain lohtua ja minulle sanottiin "höpö höpö". Maalattiin juuri niillä sanoilla oikein nätti kuva. Se on muka minä, mutta en tunnista sitä. Huijasin ystävääni puhelun lopulla, että voin jo paremmin. Sen sijaan laitoin toiselle viestin. Kolmannelle en kertonut nukahtamislääkkeistä mitään, koska pelkään sen olevan pelottavaa.

Mitä tekisin itse, jos ystävä kertoisi olevansa näin pahassa kunnossa kuin minä nyt? ("Tee muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän.") Kuuntelisin. En neuvoisi piristymään. Ottaisin osaa tunteeseen. Kysyisin haluaako hän olla yksin vai kaipaisiko seuraa. Heittäisin varmasti viesteillä ja soittaisin usein. Käskisin ehkä soittamaan lääkärille tai vastaavalle. 

Haluanko olla yksin? En. Haluanko jonkun tänne? En, koska en tahdon kenenkään näkevän minua tämmöisenä. Peilistäkin katsoo joku vieras. Minun ääneni on painunut kasaan. En jaksa nostaa äänensävyä edes kertoessani mustaakin mustempaa vitsiä (se oli oikeasti hauska - haluaisin kertoa sen eteenpäin, mutta se vaatisi selitystä nukahtamislääkkeistä). 

No, nyt kokeilen raitista ilmaa ja sen jälkeen palaan kotimaisen elokuvani pariin. Muistan ulkoa jopa ruotsinkieliset teksitykset, jotka aikoinaan VHS-kasetissa oli valmiina. DVD:lle niitä ei valitettavasti saa, mutta mieleeni ne palaavat tiettyjen repliikkien myötä. "Pentti, läxor!"