Ihan totta ihmiset, millaisena te minut näette?! Yksi sanoo yhden kappaleen olevan "ihan sun tyylinen" ja toinen miettii ääneen "jaa, mitähän sä voisit tehdä työkses... ku emmä nää sua muussa ku sellasessa freelancerin työssä. istuisit palaverissa, juoksisit korot jalassa ja pitäisit rokkareiden puolia - niin ja kirjottaisit nasevia juttuja". Minulle kuvaillaan hyvää, luovaa, ihanaa ihmistä ja minä näen sekä tunnen vain surkean olennon. Nytkin se olento vain istuu ja odottaa uutta True Bloodia koneelle kun oikeasti voisi ottaa nuo lehdet tuosta ja viedä ne lehtipinoon. Tai laskea matikkaa. Tai lukea psykaa. 

Päästin Owen Wilsonin takaisin tv-ruutuuni ja aloin iloita hänen lapsestaan. Myönsin myös itselleni, että en taida koskaan ymmärtää tai rakastaa Woody Allenin elokuvia. (Midnight in Paris tosin odottaa katsomista, mutta minulle riittää siinä pelkästään Owen + Pariisi + taiteilijoita + Adrien Brody (kuulemma) hulvattomassa sivuroolissa). 

Tänään minä menin kokoukseen. Minua kutsuttiin neroksi. Huomenna menen töihin iltapäivällä, keskiviikkona näen ihmisiä, torstaina ehkä töitä. 

Nyt heitän ne lehdet lehtipinoon ja pesen kasvoni kylmällä vedellä.