Viime yönä näin unia jotka olivat painajaisia. Koko perheeni oli kokoontunut kanssani tuntemattomaan paikkaan. Oli jonkun muka perhetutun juhlat ja minä halusin sieltä pois. Ensin sanoin äidille siitä, sitten tädille ja lopulta aloin itkeä. Äiti sanoi minun käyttäytyvän lapsellisesti ja täti piti puhuttelun. Sanoi: "Sä oot muuttunu. Et oo enää se meidän Birdie". Minä siihen, että en tietenkään, koska sitä vanhaa ei ole enää. (Nyt lisäisin äskeiseen, että en haluaisikaan olla TEIDÄN Birdie.)

Toisessa unessa tapasin tuntemattoman pojan joka sattumalta asui vanhassa mummolassani. Hänen perheensä tuli paikalle ja samoin tuli jälleen omani. Tunnelmani romahti heti. Istuimme kahvittelemassa porukalla ja isoäiti sanoi ystävieni hoitaneen koulun mallikelpoisesti ja minä kuulin sivulauseessa moitteen itsestäni. Aloin itkeä ja sanoin, että totta kai kaikki muut ovat hoitaneet koulunsa hyvin. Pakkasin tavarani ja olin taas lähdössä pois, mutta kukaan ei suostunut lähtemään kanssani ja jostain syystä en voinut lähteä yksin.

Sosiaalinen elämä (oikeassa elämässä) on saanut tuulta purjeisiin. Kalenteri täyttyy merkinnöistä. Lauantaina heräsin pää hellänä ja löysin nettiselaimeltani (se tallentaa aina viimeksi tutkailtun sivun ja avaa sen seuraavalla kerralla aloitussivuna) paidattomia miehiä. Luonnollisesti perjantaina oli siis hauska ilta, heh heh. Huomenna saan esseetuloksia sekä uutta lukemista (onko kukaan lukenut mitään erityisen hyvää kirjaa viime aikoina?!).

Tänään surin tv-ohjelmaa ja kaivoin kesäisen rakkauteni hyllystä. Lisäksi suutuin, koska jossain puhuttiin nuoruudesta aikana jolloin ei ole murheita nimeksikään.

Nyt taidan mennä makaamaan lattialle ja kuuntelemaan musiikkia sekä pohtimaan millaisia soppia sitä tulee ensi viikolla keitettyä.