Olen iloinen saadessani puhelun, istuessani pöydän äärellä, lattialla, sohvalla, kahvilassa, sängyllä... ja saan puhua jonkun rakkaan kanssa. Parasta on se, kun kelloa ei tarvitse katsoa ja esimerkiksi puhelun loputtua katsoo, että "OHO, sehän kesti lähes kaksi tuntia". Kuljen puhelin mukana (orpo olo ilman ja entä jos sattuu jotain ja sit on puhelin kotona ja joku käärme ajaa mua takaa tai sitten joku yrittää soittaa mulle ja huolestuu että oon lyöny pääni kylppärin lattiaan tms.), mutta kotona saatan jättää sen toiseen huoneeseen tai vahingossa äänettömälle.
Paras aika soittaa on 12-22, loma-aikoina 14-02. Erityisesti arkiaamuisin INHOAN puhelimeen vastaamista. Heitän mielummin tekstarin, jos on asiaa. Muutenkin tulee noita tekstareita heiteltyä, vaikka puhuminen on aina kivempaa. Olen itse huono soittamaan, koska pelkään häiritseväni tai vastaavaa, joten siksi rakastan puhelimeni soimista.
Iloiseksi tuleminen (puhelimen soidessa) saattaa myös johtua soittoäänestä (True Bloodin tunnari, jota joskus jään fiilistelemään)...
keskiviikko, 15. joulukuu 2010
Kommentit