Olisipa vielä pieni lapsi.

Saisi turruttautua katsomalla Disney-leffoja sekä Muumeja kaikki päivät. Heinähattu ja Vilttitossu ovat hauskoja, Astrid Lindgrenin hahmot puoljumalia. Mälsin juttu ikinä olisi pakotetut päiväunet tai jos ei saa "ihan vielä" nousta katsomaan viikonloppuaamuina Veturia (YKKÖSELTÄ!). Maailman pelottavin on Muumien Mörkö tai unessa olleet kartanon vampyyrit. Ensimmäisenä lumisena päivänä haluaa jo ottaa pulkan varastosta, mutta äiti muka tietää taas paremmin ja käskee odottaa. Joskus kulutan aikaa kuuntelemalla Noita Nokinenää (paras!) tai siirtelemällä siirtotarroja maailmasta toiseen. (Tietääko kukaan mitä tarroja tarkoitan? Sellaisia muovisia ja ei-tarrapintaisia? Niitä oli ties mistä satuhahmoista myynnissä joskus, enää en olen nähnyt moisia.) Joskus keinutaan koko päivä ja suunniteltiin mitä tehdään aikuisina. Ostettaisiin kaverin kanssa iso talo ja minusta tulisi poliisi. Poliisiksi olen aika ovela varastamaan tädin pihasta kukkia (kerran) ja ties mitä vihanneksia ja juureksia kasvimaalta. Ainoa kappale joka jäi joskus soimaan päähän oli Taotaon tunnari.

Juuri nyt kaipaan satukasettikokoelmaani (hävitetty), toimivaa VHS-laitetta (ei varmaan enää olemassa), edellä mainittuja siirtotarroja (niitäkin oli kauheasti ja nykyään hävitetty) sekä meidän vanhoja narisevia keittiön tuoleja (ostettiin uudet v. 2007).

Lapsena halusi aikuiseksi ja "aikuisena" tahtoo lapseksi. Onneksi Yle Areena on täynnä Muumeja ja Noita Nokineniä voi varata kirjastosta.