Äiti oli unessa taaas unessa viime yönä ja kännissä totta kai. Tänään äiti sitten soitteli pirteissä tunnelmissa ja minä luin samalla juoruja. Samalla kuitenkin mietin, että mitä sen punkkupullon lisäksi tuli haettua Alkosta. Kirkasta? Toinen pullo punkkua? Valkkaripullo?

Minulla on oma elämäni, äidillä omansa ja hän ei voi vaikuttaa minun kulkuuni tai minä hänen. Mutta hän on äitini, niin hän vaikuttaa elämääni. Tietysti kaikki vanhat muistot aiheuttavat tunteen, että tahdon oksentaa tai mennä makaamaan sikiöasennossa jonnekkin lämpöiseen.

Olen miettinyt äidin ongelmaa. Ymmärrän humalahakuisuuden, koska silloinhan on itse kaunis, kaikki kaunista ja lämmintä sekä täydellistä. En vain ymmärrä sitä, että jatkaa juomista oman lapsen istuessa vieressä, kävellessä ohi tai sulkeutuessa omaan huoneeseen. Sitä että tytär lähtee pakoon äitinsä juomista, huutaa, itkee tai jättää huomioimatta.

En myöskään ymmärrä tätä asennetta, että puhutaan alkoholista kuin normaalit ihmiset. Eikö "tämä kaksi kertaa viikossa terapiassa"-juttu riitä kertomaan, että käsittelen asioita menneisyydestä ja tämä menneisyyden vetäminen jatkuvasti esiin tuntuu läimäykseltä kasvoihin?

Olen puhunut hylkäämisesta terapissa lähes viikottain, mutta entä tämä eilinen "jätän tyttäreni pakkailemaan ostoksiaan samalla kuin menen itse Alkoon"-juttu?

Että tämmöinen päivä tänään....