Kärsin huonosta koti-itsetunnosta. Hävettää päästää kaverit kotiini ja sanoa, että "täällä on vähän sotkusta, heh heh", "suursiivous kesken, hee", "mä olin just siivoamassa" tai "on ollu niin kauhee kiire, että hyvä ku oon syöny ehtiny!" Ei kotini pahimmasta päästä ole koskaan, mutta minulle se on sikolätti ja päivittäinen helvetti. Oprahin (aina on hyvä viitata Oprahiin) Nate (söpönassu) sanoo, että oman kodin pitäisi tuntua hyvältä ja sinne menemisestä pitäisi nauttia. Minä tulen kotiin ja näen tiskipöydällä eilisen teekupin ja repsottavan päiväpeiton sohvalla.

Ennen kuin kaikki se paha tapahtui, niin minun huoneeni oli aina moitteettomassa kunnossa. Hesarit nurkassa olivat ainoa "ongelma". Mattojen piti olla melkein viivasuorassa ennen nukkumaan menemistä. Nykyisin sellainen siisteys on vain haave.

Totuus? Minä en JAKSA siivota. En PYSTY siivoamaan. Tuntuu kuin joku imisi voimani heti, kun otankin imurin esiin. Sen vuoksi Matiaksen (imurin nimi) paikka onkin yleensä olohuoneen nurkassa, että muistaisin imuroida useammin. Minä en siis oikeasti ole tämmöinen hujan hajan-ihminen ja 95% ajasta murehdin ja inhoan asuntoni siisteystasoa, mutta mitäs sellaista menee selittelemään. Aion todistaa kuitenkin jonain kauniina päivänä, että olen siisti ihminen ja kaiken lisäksi vielä esteetikkokin.

Voimia ja siisteyttä odotellessa voi motivoida itsensä siivoamaan juhlia varten. Kuka olisi arvannut, että melkein pilalle menneen illan pelastaa WC-puhdistusaineen tuoksu?

Tänään siis juhlat ja mekkokriisi on LÄ-HEL-LÄ! Se on kuitenkin sivuseikka, koska tänään saan halia ihania ystäviä ja tehdä heille sydänvohveleita. Ihanaa perjantaita teillekin, muistakaa siivota! ;)))