Olen alkanut näkemään painajaisia äidistä. En nähnyt niitä koskaan tilanteiden ollessa päällä, mutta nykään näen niitä joka toinen viikko. Muutenkin painajaisista on tullut pelottava osa elämää. Minä kun tahdon vain sellaisia kivoja vaaleanpunaisia Jude Law-unia!

Voin tänään fyysisesti pahoin ja olin peruuttaa terapian. Olen kuitenkin onnellinen, että menin. Kerrankin puhuimme jostain, johon minulla on (yllättävän) positiivinen mielipide ja kuva.

Ilmojen vaihdos rasittaa jälleen ihoa ja näytän siltä kuin punastelisin 24/7. Punastelu oli jossain vaiheessa kauhea ongelma ja nykyisin se vaivaa lähinnä tilanteissa, joissa ei olisi mitään punasteltavaa. Esimerkiksi aloin punastella, kun kaveri heitti minun olevan ihastunut Jone Nikulaan. Kaikkeen minäkin ihastun, mutta Nikulaan en koskaan! Aloin punastella ja sitten huomasin sen itse ja punastelin vielä enemmän, koska pelkäsin kaverin huomaavan ja luulevan sen tarkoittavan jotain ihan muuta.

Olen lukukoomassa. Kyseessä on kylläkin kaunokirjallisuus, ei siis koulukirjat. Raahaan rakkaani huomenna tunnille ja tänään kuljin sateista Bulevardia pitkin kirja kädessä. Runotyttömäistä, hehee.

Eilen ei meinannut tulla unta ja aloin listaamaan niitä kuuluisia USA:n osavaltioita. (Lupasin kirjoitella joku kerta pidemmän kertomuksen ja sen teenkin, mutta nyt on kiire tanssimaan.)

Huomenna luvassa kokous ja järjestelyä. En ole vieläkään päättänyt perjantain juhlien asua, mutta ohjelman ja tarjoilun keksin jo viikko sitten.

Hyvää yötä muruset <3

PS. Kuinka paljon ja kuinka kauan tv-sarjaa voi ikävöidä? Voiko siihen kuolla?