Sain tänään kaksi kenkähyllyä ilmaiseksi. Toisin haluaisin käyttää niitä lehti- tai televisiohyllyinä. We'll see.
Olen opetellut pitämään salaissuuksia tai ylipäänsä asioita itselläni. Olin joskus ihminen, joka soitti ja huusi: "Et ikinä arvaa mitä mulle tapahtu äsken!" Nykyään saatan kertoa jutun huomenna tai ensi viikolla. Tai en ollenkaan. Itsenäisyyttä vai eristymistä? Vai onko syynä sittenkin se, että kukaan ei voi nähdä minua esim. viikonloppuisin ja viestit sekä puhelut jäävät tekemättä, koska on ne kirjoitukset ja ihmisten täytyy lukea niihin. Murrrrr.
Makasin eilen kuuntelemassa Nirvanaa kynttilän valossa ja hetken tunsin onnea. Otan jotenkin tosi henkilökohtaisesti kummitukseni laulaessa: "My girl, my girl.. Don't lie to me. Tell me, where did you sleep last night?" Lähinnä siis, koska unimaailmassa seikkailen missä milloinkin.
Luin tänään Oliviaa ja siellä oli juttua naiskirjailijoista. Olen kateellinen ihminen, mutta minua ärsyttää. NAIS-etuliite on aina läsnä ja feminismi jyrää. Ollaan sivistyneitä, fiksuja, kauniita ja silti hauskoja sekä lahjakkaita.
Ensinnäkin, täytyykö ihmisen olla jotenkin ylimaallinen päästäkseen kirjailijaksi? Toivottavasti ei, koska minä olen aika normaali. Toisekseen, pitääkö sitä aina mainita lempikirjoikseen Seitsemän veljestä, Idiootti tai Tuntematon sotilas? Ovatko ne oikeasti niin hyviä kirjoja? Suomen NAISkirjailijat (lähinnä nämä NUORET sellaiset) ovat aina käyneet lukion hyvin arvosanoin, kasvaneet hyvässä kodissa jossain Tampereella omakotitalossa, muuttaneet Helsinkiin kirjoitus-unelman tai yliopiston perässä, lukeneet kirjallisuutta, psykologiaa tai filosofiaa, jonka myötä osaavat tipautella hienoja sanoja haastatteluun. ARGH.
Jos/kun minusta tulee kirjailija, en halua mitään nais-etuliitettä siihen. Kirjoittaja on ehkä mieluisin titteli muutenkin. Lisäksi aion liittyä (MIES)kirjailijoiden jalkapallojoukkueeseen, kertoa harrastavani Greyn anatomia-putkia ja tykkääväni Bradley Cooperista tooooosi paljon. Alleviivaan myös romanssiani Ruotsiin ja ruotsinkielisyyteen. En osaa Maamme-laulua enää ulkoa, mutta pari ensimmäistä riviä Ruotsin ja USA:n hymneistä menee. Rakastan silti Suomea, suomen kieltä ja Helsinkiä ehdottomasti. Olen normaali. Toivottavasti samaistuttavakin joissain määrin. En taiteellinen, ainakaan ennen 35 ikävuotta. Sitten ajelen ihan onnellisena sillä Bemarilla Stockan parkkihalliin, mutta aion silti katsella Sinkkuelämää itkien aina sille samalle kohdalle.
Kurt Cobainin kummitteluista unissa (aina kun sataa) aion olla hiljaa. Se olisi liian hienostelevaa ja erikoisuuden hakemista.
Yhteenveto: minulla on juttuja, Kurt Cobain on palannut kummittelemaan, inhoan nuoria naiskirjailijoita, olen normaali ja alan kirjoittajaksi. Huomenna jatkan Greyn anatomia-koomaa, joten en näe itseäni huomenna näpyttelemässä teille. Lauantaina saan yökylävieraan, joten sunnuntaihin beibit! Älkää stressailko kirjoituksia liikaa ja viettäkää taivaallinen perjantai sekä viikonloppu!
"Pitäskö tosta Birdiestä olla jotenkin huolissaan? Juo vaan teetä, ei puhu, kattoo Greyn anatomiaa tai kuuntelee Jay-Z:tä? Se ei soittele enää nii usein ja sit se höpisee jostain vampyyrista... Johtuuko tää mun pummipukeutumisesta? Siitä, että ostin talon Renee Zellwegerin kans? Vai onks Jude Law taas kuvioissa, se mokoma britti!?"
Kommentit