Elämä on täynnä absurdeja tapauksia. Kuten se, että Marimekko on toista viikkoa patistanut minua kertomaan terapiassa Blondista ja minä olen luvannut ja luvannut, mutta aina unohtunut lupaukseni. Jaa miksi? Koska herra ei nyt satu olemaan mielessä niin usein, että muistaisin mainita hänet terapiassa. Oli miten oli ja eilen oli jälleen mukava istunto. Mukavalla tarkoitan sitä, että oivallan asioita. Lähdin sieltä sitten pois ja ihan vieressä on liikkeitä ja ikkunoita. Yksi ikkuna oli musta ja todella likainen. Siihen oli kirjoitettu sormella jotain. Se ei ollut "FUCK" tai "YO!" tai mitään sellaista. Se oli Blondin etunimi. Minä pyrskähdin ja jatkoin matkaani. Jouduin mm. väistämään suomenruotsalaisen pariskunnan keittiönpöytää, joka oli keskellä(?) kävelytietä.

Kouluun palaaminen on tehnyt hyvää ja allekirjoittanut on saanut kunnon shokkiterapiaa heräämisten suhteen.. Huomenna kello herättää jälleen tunnin aikaisemmin, auts. Koulun jälkeen olen jaksanut siivota, kokata kreisinä sekä pestä pyykkiä. Illan siisteimmät hetket vietetään kuitenkin teekuppi kädessä sohvalla ja tuijotellessa jotain "laatusarjaa" tai lukiessa uusimpia julkkisjuoruja (joista huomasin, että Brändeliini on promoamassa Japanissa ja se ei näytä kovin terveeltä, syököhän se tarpeeksi? Täällä olisi perunamuusia, lihapullia ja mahtavia sämpylöitä tarjolla..).

Viikon sisällä olen oivaltanut muutamia asioita suhtautumisesta itseeni sekä muiden kuvitellusta suhtautumisesta minuun.

- En pidä itsestäni, vaikka niin luulin pitäväni ja siksi en usko/tunne, että muut voisivat pitää minusta.
- Oikeasti tunnen itseni ihan surkeaksi ja paskaksi, mutta en sano sitä ääneen, koska minua en halua olla sellainen teiniangsti.
- Suoritan koko ajan jotain ihmeellistä jota kutsun elämäksi.
- En saa tehdä mitä huvittaa, koska en ansaitse sitä.
- Haluaisin olla 35, jotta saisin olla mitä olen.
- En oikeasti tiedä, että millainen olen, koska osaan esittää ja huijata - jopa itseäni.

Heitän vitsiä siitä, että olen henkisesti 45-vuotias eronnut nainen, koska pidän asioista joista sen ikäinen voisi pitää. Muistin sen taas tänään, kun puhuimme kirjallisuudesta ja taidenäyttelyistä. Ei ole kovin coolia fanittaa kirjailijoita tai siteerata niitä filosofian tunneilla. Olen tatuoitu popnörtti. Popilla tarkoitan populaarikultturia, en musiikkia. En edes alkanut katselemaan ympärilleni tänään, mutta saan osakseni varmasti huvittuneita katseita, epäluuloisia hymyjä ja tirskahduksia. Niin tapahtuu joskus kavereidenkin kanssa. Sanon ääneen jotain tai hehkutan ja saan osakseni kummastuneita katseita tai tirskahduksia. Eivät ne (ystävät) pahalla sitä tee, Birdie on vähän outo ja tietää sen itsekin. Joskus olisi kiva, että otettaisiin vakavasti vaikka siinä pitäisi tulla itsekin vastaan. Heitän juttuja usein yli laidan ja vitsiksi.

Otsikko on muuten napattu perinteisellä "suljen silmät, avaan kirja, osoitan jotain kohtaa sormella"-tyyliin. :D Kirja on Siisti kosto, sivua en muista kuollaksenikaan. Tai no, en katsonut.

Nyt on vuorossa tavaroiden pinoaminen (paperit laajentaa reviiriään) ja sen jälkeen paluu Truman Capoten kirjan pariin.