En usko Jumalaan tai mihinkään Suureen Voimaan. Uskon johonkin, mutta en tiedä mihin. Karmaan ja kohtaloon ainakin (eihän ne sulje toisiaan?).

Joskus uskon, että elämä on yhtä komediaa. Kuten tänään...

Olin kaupungilla Ystävän kanssa ja poikkesimme meikkiostoksille. Juttelimme elokuvista ja olimme matkalla toiseen kauppaan. Huomasin rullaportaita vaihtaessani edessäni olevan tyypin, joka tunnetaan myös... Hmm, miten tämän kauniisti sanoisi... No, tyyppinä joka kaksi vuotta aiheutti suurta angstausta sekä inhoa ja vihaa. Tämä sama tyyppi aiheutti tuon mainion elokuvareissun (joka jäikin minun viimeisekseni). Ei tässä vielä mitään, mutta sattumalta puhuimme juuri ystäväni kanssa tuosta elokuvareissusta ja mies seisoi alle metrin päässä. Olisi pitänyt sanoa LUJAA: "Niin, mä menin sinne leffaan, koska näin yhden idiootin tyttöystävänsä kanssa.... mutta sittenpäs löysin Bradley Cooperin, että KIITOS VAIN!"

Minua naurattaa, vaikka jalkoihin sattuu.

PS. Ihan kuin se mies olisi kasvanut pituutta..? Aivan yhtä hyvältä se näytti, mutta minun oloni oli fine... kai?