Olen ollut niin sosiaalinen viime päivinä, että en ole ehtinyt käpertymään sänkyyni itkemään. Olen kyllä itkenyt tänään, mutta se johtui kuolleesta koiranpennusta. Koirajutut saavat herkiksi, koska tuo oma 9-vuotias (MAAILMAN SÖPÖIN) karvakasa on vanhentunut silmissä ja on tällä näppäimellä talon herrana tästä päivästä ensi torstaihin. Kuten Cheek sanoisi: "Jippikayjei!"

Edelleen mietin sitä, että kannattaako tätä angstipaskaa siirtää syrjään? Se valitettavasti on suuri taitoni. Tunteiden unohtaminen siis. Arvatkaa esimerkiksi kuinka monta kertaa olen huutanut äidilleni täyttä kurkkua? 2 kertaa. Kuinka monta kertaa olen haistattanut paskat? Kerran. Tekstiviestillä. Ja sitä kun olisi syytäkin olla ärtynyt...

Tänään aamulla valvoin viiteen ja lauloin neljältä jotain Lady Gagaa maaten lattialla. Huono olo ei ole. Väsyttää vain, eli perus! Huomenna voisi mennä kuvauttamaan itsensä ja anomaan henkkareita... Ei tarvitsisi raahata sitä passia aina mukana. Plaah.

Haluaisin niin pahasti kirjoittaa jotain fiktiota, mutta en vain saa aloitetuksi mitään! Ensi viikolla voisi herätä aikaisin(!) ja pakottaa(!) koneen ääreen kirjottamaan kahvikuppi(!) vierellä.

Ajattelen edelleen vain Jude Law'ta ja kaappaan pehmolelun kainaloon henkiseksi tueksi sen kirotun leffamainoksen tullessa jokaisella mainoskatkolla.

Arvatkaa muuten mitä minun musiikkimaulleni on tapahtunut. Se on huonontunut! Syytän kyllä tätä pirun hellettä! Popitan viisi kertaa päivässä Enrique Iglesiaksen ja Pitbullin "I LIKE IT"-kappaletta. Se on vaan niiiiiiiiiiiiiiin hyvä. Vietin kesän 2007 Voicen ääressä ja kuolasin Enriqueta silloin ihan hulluna. Kuka muistaa "Do you know"-biisin? Joo, se oli hyvä...

Tulin iloiseksi tänään lukiessani Oliviaa ja siellä oli tosi juttu: joku nainen oli seurustellut kahden miehen kanssa yhtä aikaa. Kumpikin mies oli hyväksynyt tilanteen ja tukeneet naista. Jos se olisi minun tulevaisuuteni? Huvilani postilaatikossa lukee "Birdie, Cooper & Law" Kumpikin kulkee pihalla ilman paitaa (Bradley hakkaa halkoja ja Jude leikkaa nurmikkoa) ja minä juon "mohiittoja". Joooooo.......

Nyt nousen tästä, menen suihkuun ja alan katsoa Holidaytä, vaikka inhoan yli kaiken ja kaiken ja sen yli Cameron Diazia.

Toivottavasti olen huomenna ahkera ja saan kertoa teille kuinka rakastan poliiseja (käytyäni poliisiasemalla).

Vi hörs!