Tiedättehän ne hetket elämässä, kun tuntuu olevansa osa jotain tv-sarjaa tai elokuvaa? Lauantaina kello 13.20 seisoin bussipysäkillä hemmetillinen kassi olalla (enoni vanha putkikassi 80-luvulta) ja vieressäni seisoi ystäväni vähän pienemmän kassin kanssa. Me olimme lähdössä lomalle. Juttumme olivat out of the box ja sanoin: "Tää on vähän ku se Kumman kaan jakso, jossa ne lähtee liftaamaan sinne landelle! Me vaan mennään bussilla." Ystävä nyökkäili.
Hetken kuluttua istahdimme bussiin ja matkamme kohti maalaismaisemaa alkoi. Päästyämme määränpäähän laskimme laukut maahan ja kiersimme talon. Kauppareissun jälkeen pukeuduimme mekkoihin, otimme parit kuvat ja aloitimme juhlimisen. Luin tässä muutamasta blogista häistä sekä tietysti lehtien sivuilta. En aio nyt jakaa omaa mielipidettä ja tunnelmaa tässä ja nyt. En tahdo. Haluan pitää ne itselläni. Hehee.

Ilta venyi kuitenkin meilläkin yhtä pitkään kuin hovissa. Ja minä kun olin hienosti päässyt perjantain aamukahdeksan-heräämisen ansiosta rytmiin kiinni! Eilen meni jälleen kolmeen ja tänään heräsin kahdeltatoista. Jos sitä tänään menisi aikaisin nukkumaan tai ainakin heräisi aikaisin?

Minä olen nyt maalla, eli Vantaalla. Hahaha. Ei kyllä ole mikään maalaismaisema, mutta erilainen miljöö kuitenkin. Makaan isossa (tädin ja hänen miehensä) sängyssä juomassa teetä ja leikin, että minun ei tarvitsisi lähteä minnekään. Ei tarvitsisikaan, mutta kotona basilika on varmasti kuolemaisillaan ja tänään täytyy terapiaan ja minulla on ikävä kotia. Suosittelen kuitenkin talonvaltaamista kaikille! Täti ja mies ovat siellä mistä minäkin olen ja pojat ovat mummolla idässä. Serkku on kuulemma kaverillaan tuossa kilometrin päässä, mutta eipä ole tyttöä näkynyt! Ihan hyvä tosin. Varsinkin eilen aamulla.

Olen muuten häkeltynyt, koska flunssani on lievempi täällä kuin kotona. Onko se sitten niin, että antaa itselleen luvan tuntea olonsa huonoksi vain kotona? Lisäksi täällä on jotenkin onnellinen olo. Se ehkä johtuu siitä, että osaan sulkea asioita hetkeksi pois mielestäni ja täällä pystyy olemaan niin paljon muissa maailmoissa. Plus: kone oli kiinni koko päivän! Istuin katsomassa Niklasta kokkaamassa ja sitten join lattea ja luin lehtiä. Meinaankin ihan sniikisti lainata pari lehteä Tädiltä, he he.

Onks tällä viikolla muuten juhannus? Voi perse.