Tervehdys vaan kaikille ja hyvää keskiviikkoa! Nyt on laskeuduttu kuplasta ja oikein rytinällä.

Madonnaa yritin kuunnella kauppareissulla, mutta pää soittaa Green Daytä, joten mitä sitä vastaan väittämään... Olo oli melkoinen siellä kentällä seistessä. Tuntui samalla ahdistavalta seisoa kaikkien keskellä, mutta samalla olin kuin yksin Green Dayn kanssa. Huvittavaa on se, että Bullet in a Bible-lapsena huomasin laulujen menevän välihuutoineen ihan samalla tavalla. Vähän nauratti kun BJ huusi ensimmäisen kerran: "I say 'whoa'!" Vähän myös itketti kun bändi astui lavalle ja sitten kesken keikkaa, kun Are We the Waiting tai Boulevard of Broken Dreams alkoivat soimaan. Sitä ei oikein pysty selittämään miltä tuntuu nähdä kolme miestä, joiden parissa on parannellut särkynyttä sydäntä, ihan oikeasti siinä muutaman kymmenen metrin päässä. Lihaa, nahkaa ja verta - kuten minäkin.

Anteeksi nyt vain, mutta ylisin lähtenyt anytime heidän kanssaan Amerikkaan! (Tai minne ikinä Euroopan kiertue heitä viekin seuraavaksi..)

Puhuin tänään heti aamusta Ellun, Charlotten, äidin sekä Tädin kanssa. Mirandaa näin vain pikaisesti meidän kummankin tilanteiden vuoksi (minulla verotti raha ja Mirandaa harrastus).
Sitä ennen puhuin yhden sossun kanssa, joka tapasi minua joskus kauan kauan sitten. Hän kyseli tilanteestani ja minä kerroin:
- minulla on iso asunto
- pääsin kaikista kursseista
- olen tekemisissä Tädin kanssa
- äiti on töissä (nyt kesälomalla) ja juopottelee jossain muualla kuin silmieni alla
- minä sain psykoterapian ja käyn siellä kahdesti viikossa

Asiat on siis hyvin, mutta... Se mutta onkin maailman (tällä hetkellä) isoin mutta. Tätä iloa syö joku, jota kutsutaan masennukseksi. Masennus vie mielen välillä todella korkealta todella alas.
Kuten tänään. Olin oikeasti tunti sitten vielä todella iloinen ja ajattelin siivoavani keittiön kunnolla ja kerääväni lappuset yhteen pinoon lattialta. Sitten meni ilo piiloon ja nyt haluaisin vain vajota sänkyyn syömään keksejä ja lukemaan Miehistä jotka vihaavat naisia. Minun täytyy kuitenkin kohdata nuo tiskit roskat ja paperit ennemmin tai myöhemmin, niin miksei nyt?

Löysin muuten kirjastosta sellaisen kirjan, josta saattaisi olla apua tässä masennuksen .. hmm .. parannuksessa. Mielekkäästi irti masennuksesta, se on sen nimi. Terapeutti ei ainakaan nauranut minua ulos mainitsessani kirjasta, joten ei sen selailemisesta tai lukemisesta haittaa ole?

Nyt nousen ja tsemppaan. Siivouksen jälkeen voin käpertyä sohvalle itkemään, jos olo edelleen sitä vaatii... Hmph.

Love ya,

Birdie - blogin ensimmäinen bee (se toinen kirjoitti tänään aamulla jotain)