Kirjoitin vähän aikaa sitten sellaisen perusmerkinnän, jossa mainitsin vitutuksen olevan suuri. Maalailin kuitenkin peruspositiiviset sävyt siihen ja totesin, että asiat voisivat olla huonomminkin. Sitten ärsyynnyin itseeni ja totesin vitutuksen, ahdistuksen ja alakulon olevan suurella liekillä.Merkinnän lopetin sanaan "perkele".
Sammutin koneen ja menin makuuhuoneeseeneen sulkemaan verhot. Makasin hetken sängyssä ja muistin erään kappaleen. Siitä on aika tasan kaksi vuotta, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Tänään siitä tulee kaksi vuotta, että olin kaksi kuukautta koditon.
Muistan sumuisen aamun ennen tai jälkeen juhannuksen 2008. Minulla oli taskullinen yöpaita ja söin aamupuuroa kuunnellen iPodia. Olin lopettanut syömisen ja sieltä soittimesta tuli tämä kappale:
Because I'm falling down
With people standing round
But before I hit the ground
Is there time
Could I find someone out there to help me?
Juoksin yläkertaan jättäen astiat sijoilleen ja aloin itkeä hysteerisenä. Tuo kappale tuo aina mieleen sen hetken ja olon. Ei siinä mitään, hieno kappale. (Duran Duran - Falling Down)
Tämä on niitä hetkiä, jolloin piiloudun ihmisiltä.Vaikka juuri näillä hetkillä toivon, että joku astuisi kotiini (mieluiten ison kauppakassin kanssa), tiskaisi tiskialtaan tiskit ja silittäisi hiuksiani.
Kukaan ei voi ottaa tätä minulta pois, minä tiedän. Minä kuitenkin haluan ja toivon, että joku ottaisi tämän pois.
Kuulen päässäni EPYn äänen: "Sun täytyy piristyä!" Näen äidin sääivän ja anteeksipyytävän ilmeen: "Mä en pysty auttamaan" Näen itseni sossun jonossa ikuisesti. Taivas on harmaa, kukkaro tyhjä,sänky houkutteleva ja mieli sysimusta. Fuck yeah.
Ehkä minä nyt tiskaan nuo helvetin saatanan perkeleen tiskit itkua vääntäen ja nukun sitten huomiseen aamupäivään. Sound like a plan.
Kyllä silti joku (Bradley Cooper) voisi tulla pelastamaan tai edes pitämään kädestä. Ettei ihan yksin tarvitsisi itkeskellä sohvalla.
Over and out.
sunnuntai, 13. kesäkuu 2010
Kommentit