Omaan aika erittäin hyvän mielikuvituksen, joka on pelastanut minut varmasti erittäin syvältä masennukselta sekä itsetuhoisuudelta. Jos elämä potkii päähän, minä kuvittelen maailman toisenlaiseksi - tai vaikkapa ihan toisen maailman - ja sijoitan itseni sinne. Hyvää tässä luonnollisesti on se, että tiedän todellisuuden sekä mielikuvituksen rajat. Vaikka joku ohikulkeva blogin lukija saattaa toista luullakin, ha ha ha.

Osaan myös irroittaa itseni ja katsoa asioita ulkopuolelta. Tätä kaupunkia esimerkiksi. Punavuoressa voi irroittaa itsensä ja luulla olevansa Pariisissa. Pohjoisrannassa (juujuu, lisään ne kuvat ensi viikolla!) voisi kuvitella olevansa Tukholmassa. Joissain kohdissa Helsinkiä näkyy selkeästi Venäjän valta. Pimeällä kaupungilla kävellessä voi aistia New Yorkin ja meri sekä horisontti tuovat mieleen ihan mitä tahansa.

Ruotsi-hulluuteni kiittää, että parvekkeeltani näkyy maalaismaisema. Se on Ruotsin vallan ajalta. Voi kävellä keskellä peltoa ja kuvitella kävelevänsä keskellä ruotsalaista maaseutua. Tackar.

Liittyyköhän mielikuvitukseen sarjojen sekä elokuvien hahmojen rakastaminen? Eilen huusin "Kui noloo on olla näin kickseissä jostain tv-sarjan hahmosta?!" En saanut vastausta. Hetkeä aikaisemmin olin huutanut Sinkkuelämää kuudennen kauden toisen jakson alun ajan: "We want Smith, we want Smith!" Lisäsin eilen myös mieslistalleni Sideshow Bobin Simpsoneista, koska se mies on rakastettava. "Mä olisin sen kaa naimisissa, mutta sit se aina jotuu vankilaan, eli seurustelisin salaa Frendien Chandlerin kanssa. Sit kävisin terapiassa Frasierin luona, joka on aika hassua, koska Frasierin näyttelijä on Sideshow Bobin ääni..."

Äsken katsoin jälleen ruotsalaista Beckiä ja kiljuin neljä kertaa. Pahikset löivät suosikkihahmoani vatsaan neljästi. Ei Gunvaldille kuinkaan käynyt, mitä vähän nenästä tuli verta. Ei Gunvaldille koskaan käy kuinkaan.

En gång till... Eli yksi leffa jäljellä vielä. Ei, se ei ole Beck-leffa. Sitä paitsi onhan se hyvä katsoa ruotsalaisia juttuja, että kielipää karttuu. Vietimme juhannuksen äidin kanssa v. 2008 viiden(!) Beck-leffan, caesarsalaatin sekä Makuunin irtokarkkien kanssa. Kaiken paskan keskellä SE oli parasta. Illalla sanoin äidille: "Mulla soi ruotsi päässä.." Äiti sanoi: "No ei mikään ihme"

Mielikuvitukseni muuttaa myös Pommacin skumpaksi ja tipattoman unholaan. Kuulokkeet ovat oikeasti helvetilliset kaiuttimet, parvekkeen ohi menee joki ja se vieressä oleva tuoli ei ole tyhjä.