Kello on tiedättekös jo miljoona, mutta minua alkoi kyrsiä ja sitten päätin kirjoittaa normaalin tekstin. Ajastan tämän niin, että se ilmestyy samaan aikaan kun minä lähden kouluun, eli n. 7.15.

Kirjoitin aiemmin tekstin, mutta se oli edelleen sitä ontuvaa lausahtelua. Melkein wannabe-Appleksi nimitin itseäni. Apple osaa kirjoittaa todella persoonallisesti. Pyrin itsekin siihen, että tyylini kirjoittaa muistettaisiin.

Eli... Olen edelleen aika masentunut. Keksin eilen, että pelastukseni on koulu. Siellä on ystävät ja siellä on kursseja. Kursseilla voi keskustella ja kursseilla voi miettiä muiden murheita. Bussissa voi surkutella omaa elämää. Koulun jälkeen on helpottunut, että selvisi jälleen yhden päivän (kaksi päivää takana, whoa) ja pääsee illalla nukkumaan. Yöllä pääsee muihin maailmoihin ja aamulla jatkaisi unta, mutta sitten muistaa pääsevänsä kouluun... Koulun ulkopuolella olen siis masentunut.

Tänään (tänään = viimeisen nukkumisen jälkeinen aika) olo oli kuitenkin kevyehkö pitkän aikaa. Kävin siis katsomassa asuntoani. Se on kaunis iso valoisa minun minun ikkunoita paljon minun syvennys pöydälle minun minun minun. Kaksi viikkoa, people! Kuva uudesta asunnosta lopussa. Malttakaa sinne asti.

Tulin kotiin kahdeksan aikaan kantaen jälleen keltaista paperikassia. Sen jälkeen avasin koneen ja lähettelin kuvia. Puhuin puhelimessa tädin ja isoisän kanssa. Aiheena ... äiti. YLLÄRIII! Isoisä on ihana. Täti on ihana, mutta joutuu jakamaan huomionsa siskontyttönsä sekä omien lastensa välillä - puhelimessakin. Älkää epäröikö taitoani. Minä KUULEN, jos ihminen ei keskity puheeseeni täysin.

Olin jo menossa nukkumaan, mutta jumituin haaveilemaan asunnostani. Alkoi ahdistaa, koska pitää hoitaa asioita kahteen eri sossuun, Kelalle, sähköyhtiölle, vakuutusyhtiölle, muuttoilmoitus tehdä, selvittää tilin rahatilanne jne. jne. jne. Onneksi ostin tänään kahdella eurolla hienon muistikirjan. Siellä on nyt kaikenlaisia merkintöjä.

Anygay.. Aloin täyttää kaikenlaisia kaavakkeita. Tein asumistukimuutoksen, osoitteenmuutoksen Postille, maistraatille JA Hesarille. Kilpailutin sähköyhtiöt ja valitsin halvimman, ekoimmat ja... suomenruotsalaisen. Sen jälkeen kilpailutin vakuutusyhtiöt ja valitsin sen, missä on kivoin nuorisovakuutus. Karmivaa oli se, että siellä kysyttiin kenelle annetaan rahaa, jos kuolen. WHAT?! Täti saa nyt 10 000 euroa, jos kuolen Ruotsissa (ollessani matkalla). Pelottavaaa.

 Huomaatteko. En oikeasti aio kuolla, vaikka haluaisinkin. Minä tiedän sen, että haluan elää. Pelkään vain, että kuolemaa haluava saa jok päivä yliotteen. Haluatteko vielä kuulla hassun seikan. Lääkkeiden sivuvaikutuksena saattaa tulla mikäsesananyton itsetuhoisuutta tai itsetuhoisia ajatuksia.

Sängyllä on hitosti papereita ja silmät alkaa painua. Tunti kerrallaan... Ennen mentiin kuukausi kerrallaan. Sitten viikko. Sitten päivä. Nyt tunti.

Palataan illalla uudelleen. Anonyymi oli 10 000. kävijä, joten keksimme Brändeliinin kanssa YLLÄRIIIIN.

DSCN1112.JPG