Okei. Viime merkimmän kirjoittamisen jälkeen vastasin Entisen Parhaan Ystäväni (=EPY) viesteihin ja ärsyynnyin. Lopulta en vastannut olenkaan, vaan irrotin julisteita ja pakkasin tavaroita. Astiat pakattu, kylppäri siistitty...

Erehdyin meseen (totta kai meseen!) ja sieltä sitten tämä EPY alkoi juttelemaan kivoja. Kerroin, että minulla on todella paska olo ja masentaa. Hän alkaa puhumaan exästään ja minä soitan Ellulle ja sitten isä soittaa. Siinä meneekin puoli tuntia.

Tämän jälkeen alan jälleen mainita, että minulla on paha mieli ja olo ja ahdistaa. SITTEN iskikin paniikki. En meinannut saada kunnolla happea ja itkin. Istahdin lattialle ja yritin hengittää. En vain millään voi saada kaikkia tavaroita kasaan ja pysyä järjissäni. EPY sanoi: "Kyllä se siitä! Pakkaat tavaran kerrallaan ja näytät niille!" Pieni hiljaisuus ja Chisua kuunnelleena sitten päätin linkata Yksinäisen keijun tarina-biisin sanat, koska ne lyriikat on nätit ja surullset ja biisi soi juuri sillä hetkellä. Sieltä tulee vastausta, että hän on pahoillaan. Ei voi/jaksa auttaa ja olen niin alhaalla, hän yrittää nostaa minua sieltä.  Minun pitäisi nähdä nyt se positiivinen ja hauska puoli elämässä.

Se riittää minulle. Olen keskustellut tästä aiemminkin hänen kanssaan ja en jaksa juuri nyt sitä samaa. Sanoin nopeasti: "Mä en jaksa keskustella tästä taas. Anteeks kauheesti. Moikka" ja lähdin. Suljin mesen ja laitoin Mirandalle viestiä.Vähän nyyhkyttelin siinä, että vika on totta kai minussa ja en uskalla mennä meseen. Siellä on tullut offline-viestiä (varmasti on!!!!) ja ottaisin niistä vielä enemmän itseeni. Ajattelin, että ehkä liiotttelen asioita jne. Miranda osasi sanoa oikeita sanoja ja hän kehotti unohtamaan EPYn. Hän lupasi hoitaa offline-viestit ja tarvittaessa ilmoittaa EPYlle, että jättää minut rauhaan.

Juttu jatkuu vielä, mutta... Edelleenkin! Ymmärrän, että minua ei voida pelastaa! En minä sitä vaadi! Haluaisin vain sympatiaa, en syytöksiä! EPY pitää minua draamakuningattarena, joka liioittelee kaikkea ja ei oikeasti ole masentunut.

Noh, Mirandan piristettyä minua vähän soitin äidille. Annoin jälleen kerran itselleni luvan ja ojensin äidille pikkusormeni. Saa nähdä, että koska saan kärsiä tästä...
Kerroin EPYn ja minun riidasta.
Aloin itkeä, että en kestä tätä ja en jaksa.
Itkin sitä, että normaalisti niin toimeliaana ja ahkerana olen poikki jo normaalinkin päivän jälkeen.
Puhumattakaan jostain muuttolaatikoiden pakkaamisesta!
Itkin sitä, että minua ei oteta tosissaan ja ikävöin koiraani.
Itkin sitä, että minä en ehdi pesemään pyykkejä.

Lopulta lopetin itkemisen ja päätin mennä nukkumaan.