Kolmen tunnin yöunien jälkeen tajusin jotain - edelliseen kirjoitukseen viitaten - kello 2:30. Että kertoohan tuo Chisun biisi minusta ja minun elämästä. Helvetin hyvin oivallettu EPY, ihan helvetin hyvin oivallettu.
Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin,
että vastatuulessakin lentää jaksaisi.
Kovat oli ajat ollut hällä takana,
mut kuka uskois et on olemassa surullisia
keijuja.
Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan,
fauni hymähti, ei ottanut tosissaan.
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla voi?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois
On paratiisi meillä täällä näin,
vaan ei aina kaikki koe sitä näin
sillä faunin, peikon, keijunkin
suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan.
Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia,
peikot lohdutteli keijua, haltiat fauneja.
Kaikkialla huokausten kera toistettiin:
"Miksi se yhden hengen vaati
ennen kuin me muistettiin?"
Ois paratiisi meillä täällä näin,
jos elettäisiin aina lähekkäin.
Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru sillon kiinni saa se ei vie mukanaan
EDIT//// klo 14.39 
Se oli sitten siinä se ystävyys. Sain neljän viestin (täydet viestit, eli mitä siinä nyt olisi ... 5 krt 160 krt 4?) pituisen kertomuksen virheistäni ja mokistani. The end. Kerron illalla tarkemmin, jos jaksan.