Minulle on tapahtunut vuoden aikana aika paljon ystävyyksien kanssa. Olen saanut uusia ystäviä ja koetellut ystävyyksien rajoja. Olen lähentynyt joidenkin kanssa ja jotkut olen kadottanut.

Joku ehkä muistaa hetken, jolloin laitoin ystävyyteni Bestiksen kanssa jäähylle. Sitä kesti reilu neljä kuukautta ja sitten näimme ensimmäisen kerran. Tein tuon, koska olin tukehtumassa. Minusta tuntui, että Bestikselle elin lasipurkissa ja tietyssä muotissa. Maaliskuussa sanoin ääneen, että vanhaa minua ei ole enää ollenkaan, mutta sitä esitin hänelle. Omasta tahdostani.

Nyt siis olemme ystäviä "jälleen". En tiedä, että missä Hänen mielestään mennään, mutta itse en enää osaa kutsua häntä parhaaksi ystäväkseni. Minulla ei ole enää tarvetta tai halua järjestää rakkaita ihmisiä parhuusjärjestykseen. Minulla on läheisiä ystäviä ja kausittain olen toisten kanssa enemmän kuin toisten. Mirandaa en ole nähnyt.... aikoihin. Marimekkoa puolestani olen nähnyt nyt enemmän kuin aikohin, koska meillä on samoja kursseja. Ellun kanssa olemme vuodessa hioutuneet entistä enemmän ystäviksi. Maajussia tai Myyjää tulee valitettavan harvoin nähtyä oman lukujärjestyksen vuoksi. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Masennuksen vuoksi joudun säätelemään tiettyjä asioita. En esimerkiksi uskalla luvata lähteväni parin viikon päästä kaupungille, koska sinä päivänä saattaa ahdistaa järkyttävästi. Saatan juuttua kuoreeni pariksi viikoksi ja hymyillä väkisin, mutta en puhua olostani. Nykyisin olen kyllä ottannut askeleen edistykseen ja laittanut ihan suoraan viestiä, jos on paskaa. Siihen reagoidaan eri tavoin. Haluaisin kuitenkin reaktioita, en hiljaisuutta. Silti (tämä on melkein paradoksia) en halua, että minua kohdellaan kuin lasta tai jotain jälkeenjäänyttä. En tahdo, että käyttäydytään mustasukkaisesti, jos puhun muista ihmisistä tai näen muita ihmisiä. Kaikki läheiset tyypit ovat samalla viivalla. En haluaisi, että minun tapaamisia kerjätään tai minut nostetaan jonnekin ylemmäs. Ei todellakaan! Kaipaan tilaa, annan tilaa.

Ystävyys on ihan helvetin hankalaa joskus. Minulla oli pointti tämän tekstin kanssa, mutta taisin kadottaa sen... Tänään on outo olo. Viimeinen sunnuntai kämpässä (kutsun tätä miniasuntoa kämpäksi ja uutta tilavaa rakkausasuntoa kodiksi) ja pitäisi alkaa pakkaamaan. Haluaisin mennä tervehtimään merta. Toisaalta haluaisin maata halvaantuneena sängyssä ja tuijottaa ikkunasta näkyvää harmaata taivasta. Niin ja olen nyt tänään sekä eilen kuunnellut Chisua, vaikka INHOAN sitä naista! Voiko sen kappaleista silti tykätä?

Taivas.jpg