Näin tänään äitiä ja kahvittelun sekä kiertelyn jälkeen suuntasimme heille. Mies oli poissa, joten paikalla oli vain me kaksi ja koira. Kuten ennen vanhaan. Niinhän siinä ruoan jälkeen kävi, että makasimme vierekkäin heidän leveällä sängyllään puhumassa. Puhuimme varmaan 1,5 tuntia. Sitten se loppui kuin seinään. Tuli yli minuutin hiljaisuus ja minua itketti. Halusin halata äitiä, halusin hänen kainaloonsa ja tuntea oloni turvalliseksi. Pysyin kuitenkin paikallani ja räpyttelin silmiäni. Äiti lähti käymään parvekkeella ja minä laitoin viestin: "Outoa että jotain vieressä olevaa ihmistä voi kaivata"

Puoli tuntia myöhemmin esittelin internetin mullistavasta maailmasta sesonkinorjalaisiani. Kesällä hengailen toisen kanssa ja talvet toisen kanssa. Äiti nauroi vieressä ja huomasi, että se todella nautti tästä tilanteesta, vaikka kovasti käski minun muuttaa Kuusamoon, ei Norjaan.. Hmph. Uhkasin tehdä äidille norjalaista kalakukkoa (itse keksitty, huom!): poroa ja lohta!

Sitten oli lähdön aika. Sanoin hei hei ja hyppäsin bussiin. Matkalla kotiin mietin, että hoidanko yhden jutun tänään vai en. Päätin hoitaa, mutta olikin väärä aika ja palataan kuulemma huomenna asiaan. Vitut palataan... Anteeksi nyt vain.

Mietin siinä kävellessäni kotiin tätä edellä mainittua juttua, liittyy siis kaverisotkuun.
En kadu mitään mitä olen tehnyt.
En jaksaisi selvittää tätä sotkua, koska on minun mielipide ja on hänen mielipide minun mielipiteestä. Kumpikaan ei peräänny.
Miksei tämä henkilö voinut alun alkaen esim. suuttua?
Mitä minä sanon sitten JOS JA KUN HUOMENNA palataan asiaan?
Mitä tapahtuisi jos en vastaisikaan enään KOSKAAN?
Olenko huono ihminen, koska en kadu?
Miten tämä nyt näin meni?
Miksen sanonut puhelimeen "Vitut palataan"?
Olenko itsekäs?
Lopulta potkaisin lumikokkaretta ja päätin olla miettimättä asiaa nyt. Halusin kotiin ja nukkumaan. Äidin kanssa puhuminen ja kaikki oheinen aivotyö imi mehut.

Ainiin, en ole syönytkään sitten ... (ohfuck.. millon se nyt oli? se keitto... salaatti... sitä ennen?) perjantain?

Avattuani kotioven toivoin niin kovasti, että vastassa olisi ollut joku hyvältä tuoksuva mies ja olisin saanut ison halin. "Kyllä se siitä, mä keitin sulle teenkin valmiiksi"