Mietin nykyään paljonkin vanhaa asuntoa, sitä mistä me jouduimme silloin lähtemään kahden päivän varoitusajalla. En niinkään mieti sitä päivää, kun äiti tuli huoneeseeni aamulla, minä vielä vastaheränneenä hymyilin ja sitten äiti sanoi ne sanat. Ei, en mieti sitä.
Mietin sitä edeltävää aikaa. Muuttoa siihen asuntoon vuosi ennen sitä kaikkea. Äiti osti meille uusia huonekaluja ja Ikean miehet toivat niitä rekalla. Äiti kokosi huonekaluja ja minä ihailin keittiössä olevaa lipastoa. Meillä oli oma piha ja minulla oma huone. Keittiö oli juuri sopivan kokoinen meille ja sinne mahtui pöytä, jonka ääressä minä pystyin lukemaan viikonloppuisin Hesarin. Meillä oli portti, joka oli hankala laittaa kiinni, sen lukon takia. Kylpyhuoneessa oli kylpyamme ja minun huonessani puulattia. Pienihän se asunto oli, mutta sopiva meille kahdelle ja koiralle. Kouluun ei ollut pitkä matka, kauppaan ehkä jonkin verran, bussipysäkille käveli muutamassa minuutissa ja metroon vartissa. Meitä ympäröi puut ja minä sain siitepölyallergian oireita. Minä viihdyin siellä.
Siellä se kuitenkin alkoi. Joku outo juttu, joka vaivaa minua edelleen. Tämä juttu näytti varjonsa tänäänkin. Voin nimittäin useinkin fyysisesti huonosti, jos olen lähdössä jonnekin. Oksettaa, vatsassa kiertää ja niin edelleen. No, tänään lähdin kouluun puoli tuntia sitten ja ehdin roskat viedä kun totesin, että pakko palata kotiin. Oksensin.
Se on ihan kauheaa miettiä etukäteen, että mitä jos mun vatsa tulee kipeäksi. Kaikkihan tietää, että jos vaikka päätä särkee tai jotain, niin se on sitten puolet huomiosta siinä. Ei ole reilua ketään kohtaan. Ei ole yhtä tai kahta kertaa, että olen istunut bussissa ja vatsaan on alkanut koskea, oksettaa. Olen hengittänyt sisään ja ulos rauhallisesti ja päättänyt edetä pala kerrallaan. "Nyt meet bussilla sinne, katsot tilanteen uudelleen, meet tunnille, katsot tilanteen uudelleen..." Usein vatsakivut loppuu jossain vaiheessa tai "unohtuu", mutta joskus sitä joutuu palata tai jäädä kotiin istumaan. Siinä vaiheessa sitä suunnittelee ikuista erakoitumista sekä kotikoulua.
keskiviikko, 17. helmikuu 2010
Kommentit