En ole oikeastaan kauheasti puhunut todellisesta haaveestani. Haluaisin siis rocktähdeksi tai poptähdeksi. Vaatimattomasti jotain Madonnan kokoluokkaa.. En vain osaa laulaa tai soittaa. Kuitenkin tänään aloin miettiä keskellä ostoskeskusta, että räppärinä olisi ihan huippua tai tuottajana. Miettikää nyt! On vain yksi juttu... Täytyykö sitä pukeutua niihin farkkuihin tai lippiksiin ollakseen tarpeeksi hip ja hop? Jos meikäläinen huutaisi pää punaisena leggareissa sekä tunikoissa Cheekille lasin takaa: "Nyt Jare saatana vedät hitaammin, eihän tosta saa Elakaan selvää!!"?

Isä soitti tänään. Jotenkin liikuttavaa, mutta sillä taitaa olla ikävä. Se heitti että menen sinne joku viikonloppu katsomaan Ice Age 3-leffan ja testaamaan uutta vuodesohvaa joka on sijoitettu "minun" huoneeseen. Nauroin että siinähän mahtava syy istua neljä tuntia... yhteen suuntaan. Isä sanoi minun olevan vielä nuori ja kyllähän sitä voisi käydä kävelyllä junassa. Naurahdin ja sitten tuli hiljaisuus. Tiesimme kumpikin ettei tuo tule tapahtumaan ihan huomenna.

Mikä hitto siinä on, että on vain pakko repiä joskus ne haavat auki ja kaivaa kaikki vanha esille? Juuri eilen puhuin siitä ettei itsensä pidä antaa kärsiä (mistä tulikin mieleen toinenkin juttu eli tästä tulee piiiiiitkä postaus) ja täytyy kärsimyksestä huolimatta uskaltaa hypätä pois junasta tai jostain.

Minä siis näppäilin Satuolennon nimen hakukohtaan ja painoin ENTER. Sieltä sitten menin seuraavalle sivulle ja tu-dum-dum-duum. Siellä oli oikein edustava ja mies näytti ihan siltä kuin muistinkin. Jee? Ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta. Vähän happamalta vain ja päätin sitten etsiä Facebookista jonkun todella nasevan "fuck you Kuopio"-ryhmän. Aloin tämän jälkeen laulaa ensin Chisua ja sitten Röllejä Satuolenon kuvalle. Viiden minuutin kuluttua painoin rastia ja aloin syödä suklaakeksiä.

Niin. Nyt. Olen puhunut muutaman kanssa eksien ottamisesta takaisin elämään tai jotain.

Kuvitellaan että joku rakkaasi pettää sinua ja teidän täytyy erota. Tai sinun täytyy oman hyvinvointisi vuoksi muuten vain erota rakkaastasi. Pettäminen on itselleni ainakin anteeksiantamatonta (jos pettää, niin ei oikeasti rakasta). Se pettäminen sattuu ja se eroaminen sattuu, mutta se täytyy oman mielenterveyden vuoksi tehdä. Samalla täytyy juosta kauas pois se pettäjän/eksän luota. Eksän luota täytyy muutenkin juosta aina pois, ei jäädä roikkumaan. Joko ollaan yhdessä tai erikseen, ei ole mitään välimaastoa. Eksän kanssa voi kai ehkä periaatteessa olla jossain vaiheessa kaveria, mutta ei heti eron jälkeen. Molempien täytyy nuolla haavansa ja parhaassa tapauksessa siihen menee ikuisuus ja kavereita ei voi koskaan olla. Tähän kaveruuteenkaan en omalla kohdallani usko.

No, ehkä pettäjä-eksä saapuu jossain vaiheessa kaupunkiin ja sinun elämääsi. Pasmat menee sekasin, koska sitä ihmistä sinä rakastit. Sitä ihmistä ei kuitenkaan saa päästää elämääsi! Pettäjät eivät ansaitse sitä! Tiedän tiedän että se voi olla ihan helvettiä, mutta ihmisten täytyy pysyä tiukkana. Miksi pelata sama peli kahdesti läpi? Mitä hyvää siitä voi oikeasti seurata? NIIN EI SAA TEHDÄ.

Käytän itseäni miniesimerkkinä (koska omalle kohdalle ei ole sattunut mitään noin dramaattista). Eli olin ihastunut ihan tajuttomasti tyyppiin ja tiesin ettei tässä herran isä tule käymään missään vaiheessa hyvin. Odotin vain sitä pommia joka rikkoisi kaikki paikat ja pirstaloisi sydämen tuhannen päreiksi. Sitä ei tullut ja minä päästin irti. Ihastuneena on kiva olla, mutta vapaasti hengittäminen on paljon mukavampaa.

Olen harkinnut yhdistyksen perustamsita. "Petettyjen, hylättyjen, kärsivien ja näkymättömien tuki ry." Voin perustaa isoon talooni tukipisteen ja kaikki ihmissuhteissa kärsivät saavat tulla luokseni syömään ja hakemaan potkua perseilleen. Minä tein sen, te pystytte siihen myös! Lainatakseni inhokkiani Obamaa: "Yes, we can!"

Onko kukaan kuullut HIMin uutta biisiä? Itse olen ottanut sen tehosoittoon, mutten osaa vielä muodostaa mielipidettäni lempibändini uudesta kappaleesta.