Täällä minä istun onnellisena kotona vaaleanpunaiset pörrösukat jalassa. Olen katsonut kolme elokuvaa, joista viimeisin (Uneton Seattlessa) sai aikaan hyvin hassun olon. Elokuvassa on suosikkiparini evör, eli Meg Ryan ja Tom Hanks (äsken mainittu mies on muuten sankarini) ja siinä mässäillään perusajatuksella: rakkautta ensisilmäyksellä.

Nykyisinhän en usko rakkauteen saatika johonkin ensisilmäykseen! Come on! Miten on mahdollista rakastua ja ei edes tuntea toista! Mitä jos toinen onkin Hitlerin kannattaja, vaikka olisikin maailman kauneimmat silmät? Tai sillä on todella paha astma ja et voi elää ilman eläimiä?

Mitä rakkaus edes on? Mietin tätä eilen saunassa.

Rakkaus on sitä, ettei toinen ällötä. Sitä että jos toinen nukkuu vieressä ja aamulla katsoo tätä, niin ei ajattele "voi helvetti, taas tuo idiootti". Romanttisesti kiteytin ajatukseni siihen, että rakkaus on yksi katse. En tarkoita tätä ensisilmäystä, vaan yleistä katsetta. Jos jotain rakastaa, niin sitä tarvitsee vain katsoa. Keskellä Citymarkettia katsoo toista ja... en tiedä. Molemmat alkaa hymyilemään ilman suurempaa syytä! (Pelkkää rakkauttaan!)  Täti sanoi kerran: "Etsi itselles mies, jonka kanssa sä naurat. Niin kauan kaikki on hyvin, kun te nauratte samoille jutuille". Jälleen yksi kiteytys.

Se ensisilmäyksellä-juttu hämäsi ja aloin äsken miettiä sitä. Kyllä se voi olla mahdollista. Tai siis "ulkonäköön ihastutaan, sisimpään rakastutaan", mutta srhän se onkin. Sitä voi nähdä keskellä katua jonkun ihanan ja jotenkin tutun tutun tutun kautta jatkojen jatkojen jatkoilla päätyy samaan taksiin, joka on matkalla Lauttasaareen ja sinä et edes asu siellä, mutta sitten siellä onkin vastassa se ihana. Ihan sattumalta. Alattekin jutella ja OHO. Ehkä se siis onkin mahdollista?

Itse olen vähän kuin sauna: hidas lämpeämään. Yleensä inhoan ihastuksiani ennen ihastumista. Poikkeuksiakin on. Satuolento, Miesmalli, Blondi.. Ai niin, Blondin kanssa oli se nenäjuttu, eli sekin piti paikkaansa. No, Satuolento ja Miesmalli ovat nämä poikkeukset. Ja olenhan hokenut teille täällä, että minusta Satuolennon ja minun juttu ei ole vielä loppu! (Se ei ole vielä edes alkanut Olennon kohdalla...) En kuitenkaan ala, jos Satuolento tyhmänä kuopiolaisena olisikin Se Oikea.

Tajusin myös, että eihän rakkaus ole niin hienoa kuin elokuvissa! Se on ihan normaalia. Miksi meille sitten näytetään koko ajan tuollaisia tyhmiä elokuvia, joissa rakkaus on koko maailman mullistavaa?! En minä jaksa joulupäivänä reissuja Hietaniemen hautausmaalle huvin vuoksi, jouluaattona nukkumaan menemistä ennen puolta yötä tai heräämistä toisen pieruun! Haluan kävelyretkiä iltaisin (ei mätsääviä tuulipukuja, kiitos), että minua otetaan kädestä "salaa" kesken perheillallisen, että me olemme samassa huoneessa vaikka lukemassa ja kirjoittamassa ja aina välillä katsomme toisiamme hymyillen vähän tai kertoen jonkun tyhmän jutun. Haluaisin haistaa miehen ja todeta sen tuoksuvan aina yhtä hyvälle. Niin ja haluaisin halauksen ja tuoksuttaa hänen hiuksiaan. Onko nämä taas sellaisia juttuja, joita vain Meg Ryan ja Tom Hanks tekevät muutaman miljoonan edestä (ja Tom Hanks ansaitsee muuten jokaisen pennin niistä summista!)?

Nyt aion mennä sängylle makaamaan. Vatsassa on suklaata ja vettä. Koomattaa. Viikko sitten lauloimme muuten Ellun kanssa Tukihenkilölle Haddawayn "What is Love"-kappaletta. Tähän liittyy pidempikin stoori, mutta en lähde nyt sitä kertomaan. Hyvä kappale muuten ja sopisi otsikoksikin.

Love,
HKK Birdie


Viisi leffaa, jotka aion katsoa joululomalla

- Aleksanteri
- Miami Vice
- The Holiday
- Ocean's Eleven
- 13 ja risat