Mä en valehtele, mutta parantelen tietyin tavoin totuutta. En ystäville, mutta "viralliselle taholle". Aamuisin oltuani tunnin (viime aikoina kaksi) poissa koulusta aamulla, niin kirjoitan opettajille: "Nukuin pommiin". Jätän kertomatta, että ihan tahallani. Psyk.polilla kysyttiin jokin aika sitten, että onko kertynyt poissaoloja. "No eeei nyt kauheesti"

Tätini pyysi, että pyytäisin hänelle uudet Wilma-tunnukset, että hän voisi tarkkailla poissaolojani. "Se on niin helppo jäädä aamulla nukkumaan, mä tiedän" Hmm, ai ihanko totta?

Niin ja se lääkäri. "Onko sulla poissaoloja?" Jonkin verran. "Mites sulla koulussa menee?" "No, mites siinä... Oon sellanen seiskan - kasin oppilas"

Nyt äsken soi kello ja minä en halunnut nousta. Yhdeltä kurssilta tippuisin, jos jäisin kotiin ja kahteen tulisi viimeiset poissaolot. En halua kouluun, en halua en halua en halua. En vain jaksa.

Tajusin siinä, että onhan tänä vaikuttanut toimintakykyyni! Olin ENNEN seiskan - kasin oppilas. Nykyisin vitosen - seiskan oppilas. Numeroita katsoessa masentaa vielä enemmän, koska en ole tyhmä ja pystyn parempaan. En vain jaksa. Kouluun on tullut poissaoloja normaalia enemmän, koska en jaksa. Ja olen hyvissä väleissä opettajien kanssa ja laitan yleensä aina (vaikka väritettyä totuutta) viestiä, että olen poissa tunneilta. Siitä se yksikin opettaja pitää ja osittain siksi aina hymyilee minulle. Mitä minä nyt laittaisin?

"Minulla on kohtalainen masennus ja ahdistus. Asuin kymmenen vuotta alkoholistin kanssa, mutta en puhunut koti-oloista kellekään. Menetin elämäni yhden kesäkuisen päivän aamuna. Do the math, en jaksa tulla kouluun." Hah hah, niin varmasti.

Eli väritin totuutta lääkärillekin ja siksi en ehkä pääsekään terapiaan! Miksi väritin? Koska pelkään ihmisten suututtuvan minulle niistä poissaoloista.

Miksi nousin tänään? Ettei opettajat suutu, koska kurssi keskeytyy. Ettei kaverit ala puhua pahaa, että "taas se yks lintsaa". Ettei Täti suutu ja saa tietää.

Ei tämä nyt mene oikein. Elän ja toimin täällä vain muiden takia.