Tänään heräsin väsyneenä, kuten aina. Menin kylpyhuoneeseen ja itketti vähän. Miksi? Koska piti lähteä kouluun. Mitä jos en vain pysty? Mitä jos ei vaan kykene? Jonain päivänä? Haaveilen joka päivä irtiotosta. Että saisi vaellella kaupungilla ilman kiirettä, kun kaikki muut ovat töissä. Milloin minä sen teen? Milloin minä olen viimeksi käynyt Punavuoressa? Tai merellisessä paratiisissani, jonne ei ole pitkästi matkaa täältä? Ärsyttää.

En voi vain jäädä kotiin ja mennä kaupungille harhailemaan, koska tipun kohta kursseilta (taas) ja rehtori tuskin hyväksyy samalta ihmiseltä poissaoloylityksiä kahtena peräkkäisenä jaksona. Mutta en vain jaksaisi. Motivaatio olisi korkealla, mutta EN JAKSA. Jos tiskaaminen ei innosta, miten olisi esimerkiksi Suomi jatkosodassa? Anyone? Renesanssikirjallisuus? Eikö innosta? Mitä? Mutta minne ihmeeseen minä voisin soittaa, että "apua en jaksa/pysty menemään kouluun!" Sitä paitsi en halua antaa tälle liikaa tilaa liikkua. En anna sille periksi. En vain jaksa.

Siksi minä karsin kurssien määrää ensi jaksossa. Haluan opiskella kunnolla, nukkua kunnolla ja mielelläni myös elää kunnolla. Milloin olen lukenut viimeksi jotain muuta kirjaa kuin koulukirjaa? KOEVIIKOLLA, josta on kuukausi. Kaupungilla kävin tänään ja rakastan sitä paikkaa... Kävelin myös Maajussin ja Tupla-Ceen kanssa hautausmaalla. Siellä on ihanan rauhallista. Haluan palata sinne kävelylle pian taas. Kuulostaa varmasti oudolta, mutta... Eilen katsoin metrosta pimeää maisemaa. Kaupunkini, jossa elän ja jota minulla on ikävä.

Olin tänään Tätinaisella ja Setämiehellä. Kuulin liikuttavan hyvää musiikkia ja ne kaksi liikuttavat minua myös. Ovat niin ihania! Ihan totta!! Setämies vain innostui lisäämään chiliä keittoon niin, että suuni oli palaa. Ei siinä mitään. Söinkin sitten leipää ja jukrurttia med murot. Oli hyvää, mutta Tätinainen oli kauhuissaan. "Voi meidän Birdie! Kultapieni! ... Mä kuulostan ihan meidän äidiltä, KAUHEAA! ... Mut kauheeta, nyt sulla on nälkä ja voi..." Minä vain nauroin ja Setämies murahteli, että asuu oikean Big Brotherin kanssa: "Täällä Tätinainen, onko sinulla nälkä?"

Onko hassua, että henkinen elämäni on ihan sekaisin ja intoni elää on aika nollissa, mutta suunnittelen lukion jälkeistä koulustusta ihan innolla? Hmm, ehken vain halua elää tässä hetkessä. Haluaisin elää siellä tulevaisuudessa. Paha tapa minulla muutenkin (vai onko se nyt niin paha), että siirryn haaveilemaan tulevaisuudesta tai jostain vielä utopisesta, jos oikea tässä-ja-nyt elämä ahdistaa. Tulevaisuuteni koulumaailmassa on kuitenkin nyt varmahkolla pohjalla.

En ole ottanut huomioon ollenkaan, että hormonit (= ah niin ihanat päivät kuukaudesta, you know) saattavat yrittää sekoittaa zeniä! Paha paha tilanne tänään pari kertaa. Onneksi itsekuri ja zen ovat vahvempia kuin mitkään hormonit! Sitä paitsi luin eilen jotain tekstiä ja siinä oli joku Blondin kaima, mutta tajusin sen vasta luettuani tekstin. Sama juttu tänään livenä hautausmaalla: Tupla-Cee sanoi yhtäkkiä, että Blondin kaimoja on todella paljon. Sanoin, että tottahan tuo on ja keskustelun jo loputtua tajusin, että kenen nimestä puhuimmekaan. Ei siis mitään hätkähdyksiä tai kiljahduksia tai mitään! ZEN!

Kuitenkin on mielenkiintoista, jos Blondin nimestä jää kauhea trauma, kuten Satuolennon nimestä. MIKÄ taas olisi huvittavaa, koska Bestmanin nimi on täsmälleen sama kuin Satuolennolla. Ah, tuo Birdieta kammottava ja koko muun maailman hurmaava(HAH) kaksikko B&B. Aika näyttää.

Hormonit aiheuttaa jotain muutakin. "Oi, haluan lapsen"-ajatuksia nimittäin. Todella todella todella outoa, koska olen jo 1,5 vuotta haaveillut ikuisesta kummitätiydestä, ei-lapsista ja ei-avioliitosta! Eilen tulin kotiin kulkuneuvossa, jossa oli myös isä ja tytär, jotka puhuivat keskenään saksaa. Oli mielestäni todella suloista. Kuvittelin, että äiti varmaankin puhuu tytölleen suomea ja sitten tyttö puhuu isälleen saksaa. Ei varmaan ketään yllätä, jos sanon haluavani ruotsinkielisen lapsen? Sen vuoksi, että ruotsia puhuvat lapset ovat ihania! Jos(huom. JOS) siis hommaisin lapsen, niin ainakin sen kummisedän tulisi olla ruotsinkielinen, jos en saa kotiinkannettuna ruotsinkielistä miestä. Kerran vanhassa asuinpaikassa meinasin kaapata pienen pellavapään Alepassa, joka sanoi: "Titta, mamma, titta!"

Syytän hormoneja myös siitä, että minua itkettää.