Olen vuoden aikana saanut käsityksen, että olen positiivinen ihminen. Noin yleensä. Sitten silloin tällöin tulee päiviä, jolloin ajatukset pyörii samaa rataa. "Mä haluan nukkumaan, musta ei oo tänään hyötyä. Voi kun en olis herännytkään, musta ei ole tänään hyötyä... Unta, ei tänään... Unta..." Kyse ei ole siitä, että olisin normaalia väsyneempi. Kyse on siitä, että minulla on paha päivä.

Kaikki alkoi eilen, kun totesin äidin elämän tärkeysjärjestyksen ja aikataulutuksen. Pahoitin mieleni ja nieleskelin itkua metrossa kuunnellen Elvistä. Tajusin jossain vaiheessa, että helppo Bestiksen on todeta "sellaisia ne äidit on", koska se sentään asuu äitinsä kanssa. Minä en olosuhteiden vuoksi. Todella stressaavaa kyteä koko ajan katkeruudessa ja ärsyyntyneisyydessä vanhoista ja uusista jutuista, kun Bestis ja muut voivat paiskoa ovia päivittäin. Plus... En enää tunne sitä naista, joka on muka äitini.

Minun on ikävä oikeaa äitiäni. Olen sentään vasta seitsemäntoista ja tarvitsisin välillä äidin halausta ja neuvoja. Tuo äiti haisee oudolle ja alkaa aina puhumaan miehestään ja mitä hänen sukulaisilleen on tapahtunut.

Nukuin tänään pommiin kokeesta, joten katsoin jakson Greyn Anatomiaa ja lähdin kouluun. Istuin bussissa ja tuntui tunnottomalta. Pelottavaa. En tuntenut yhtään mitään. En iloa, en ärstymystä, en väsymystä... Olin tunnoton. Kouluun päästyäni oli aikaa vielä reilu tunti, joten tunkeuduin Tukihenkilön, Monimutkaisen Tilanteen ja heidän parin kaverinsa joukkoon. Ensimmäiset vartit angstasin ja soitin vittuuntuneen puhelun Ärrän Myyjälle. Maajussi ja Tupla-Cee kävivät kääntymässä ja teki mieli potkaista Tupla-Ceetä mahaan tämän ilveillessä. Sain kuitenkin viimeksi mainituista seuraa kun menin neuvottelemaan opettajalle liikaa nukkumisesta. Asia selvisi ja alkoi helpottaa.

Pohjatunnilla sain viestin ja lopulta päädyin Malmilta auton kyytiin ja istumaan kotini vieressä olevaan puistoon Mirandan ja tämän ex-poikaystävän, Espoolaisen, kanssa. Espoolainen on ihan mukava, Miranda ei vain kestänyt tätä ja minut kutsuttiin kolmanneksi pyöräksi. Ihan hauskaa oli, Mirandan ilmeet vain välillä kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa... Espoolainen ei vain huomannut niitä.

Astuttuani kouluun tänään kävelin Bestmania vastaan. En katsonutkaan sinne päin, mutta sieltä se taas tuli. Tulkitsematon katse. Mitä vadelmaa, ihan totta??!!

Se olisi kyllä niin klassinen tilanne (minulle). Että selviäsikin Bestmanin ihastus minuun ja minä olen ihastunut Bestmanin bestikseen, eli Blondiin. Tietysti parhaat jutut siitä saisi, että Blondikin olisi ihastunut minuun ja sitten ne alkaisi tapella keskenään ja minä istuisin täällä syömässä röstiperunoita.

McDreamyllä on ongelma. Ja McDreamy on siis Greyn Anatomian neurokirurgi, ei mikään uusi kaverini. Niin. McDreamy rakastaa Meredithiä, joka ei voi rakastaa samalla lailla takaisin. "Minulla on ongelma... Kaikki alkaa siitä, että myöntää ongelmansa", sanoi Dreamy tänään. Jakson kertojaääni tiivisti McDreamyn päätöksen, että on parempi kitua ja olla koukussa, kuin olla ilman ja kitua. Niinkö?