Tänään jäin nukkumaan. Ei jaksanut, ei tarvinnut. Edellisyön neljä tuntia veloitti tähän. Unetkin olivat olleet niin mielenkiintoisia, että huh huh. Blondi, tällä kertaa… Jos ensi yönä on taas Satuolento, niin moro!

 

Rakastan ruokakauppoja. Kävin tänään ostamassa kaikenlaista pientä ja tarpeellista. Mm. kamomillateetä ja puuroa. Söinkin perunamuusia (itse tein ja siitä tuli ihan älyhyvää!) sekä silakkapihvejä (kaupan omia, lämmitin vain). Ruokakaupat ovat vain jotenkin hauskoja ja meidän kaupassa soi hyvää musiikkia. Tai siellä kuuluva radiokanava soittaa. Kai se on joku Metro FM tai joku vastaava. Sellainen kuitenkin, ettei sitä itse kuuntelisi kotona. Lääkäriasemilla soi aina Metro FM. Pahoja muistoja minulla on Abbasta, jonka biisi Waterloo soi kerran hammaslääkärissä ja sitten kerran verikokeessa. Hyyyyiiih, en sen jälkeen ole pitänyt biisistä.

 

Bestis soitti tänään, että nähdäänkö huomenna. Rakas ystävä, en voi. Näen vanhaa koulukaveria. Bestis ehdotti viikonloppua ja silloin isoisä on käymässä täällä. Mahdollisesti jos en ”joudu” tervehtimään häntä, niin haluaisin viettää rauhallisen sunnuntain kotona. Sitähän ei voi sanoa tietenkään ääneen, koska se loukkaa ihmisiä.

 

Parisuhde. Nukahdin eilen ajatuksiini parisuhteesta. Johtunee osittain kirjoituksesta, mitä väsään tänne teille (odottakaas vain, hihihi).

Nukun oudosti ihan kiinni seinässä, eli sänkyni vasemmalla laidalla. Viereeni jää hyvin tilaa, vaikka toiselle ihmiselle. Katsoin sitä tyhjää tilaa siinä ja ajattelin: ”Kyllä tossa vois joku nukkua, periaatteessa”. Suurin mutta on vain se, että en halua kenenkään vievän minun peittojani (2 kpl) tai tyynyjäni (4 kpl; kaksi pystysuoraan ja kaksi vaakasuoraan). Haluan potkia unissani ja nukkua pelkäämättä toisen muksautusta. Ja entä jos alkaakin janottaa? Vesipullo on oikealla laidalla, lattialla. Kiva sitten kurkottaa jonkun toisen yli siitä. Tai jos alkaa pissattaa, niin sama homma!

 

Kuulin taas viime viikolla, että erään ystäväni poikaystävä oli loukannut ystävääni. ”Sä et kelpaa mulle”, jätkä oli sanonut. Ihan totta! Ystäväni oli joutunut sen jälkeen kauheaan myllytykseen, koska oli pahoittanut mielensä, totta kai. He olivat sitten puhuneet asian halki ja se oli ollut väärinkäsityksiä ym. ym. ym. ”Nyt kaikki on taas hyvin”, ystäväni hymyili minulle. Puristin teekuppiani ja hymyilin nätisti irvistäen: ”No kiva!”

 

Parisuhde on haastavaa. Onneksi en siis omista moista.