Verikoe on jännä juttu. Minulta kysyttiin, että tekeekö verikokeet minulle pahaa. Ei, vastasin, koska ei minulle tule niistä paha olo. En silti katso kun täti laittaa neulan ihooni. Se nipistää vain vähän. Tuijotan pehmolelua ikkunalaudalla ja katson kun pöydälle ilmestyy putelli täynnä verta. Sitten toinen... Kolmas.. Neljäs. Miten ihmisestä saa niin nopeasti niin paljon verta ja ilman että se haittaisi elämää? Muistoksi tuosta hetkestä sain kipeän käden, neulanreiän ja mustelman. Minusta ei siis tule heroiinin käyttäjää, koska jäisin heti kiinni. Heh heh.

Sain tänään lahjoja. Ajan psykiatrille (ensi kuun alussa, jei), ilmaisen näytteen jenkkien suosimaa hoitoainetta ja sitten ostin itselleni kasvorasvan. Kasvorasva on kyllä luksusta, ajattelin levittäessä sitä naamaan.

Mirandan kanssa kaikki ookoo. Hän suositteli minua olemaan ajattelematta tätä oloa, koska on itse kokenut tämän. Hmm. No, hyväähän tuo tarkottaa. En silti usko, että kukaan pääsee ikinä pääni sisään ja tajuaa, että miltä tuntuu elää nuo 1,5 vuotta muodostaen yhtäkkiä ihan erilaista elänää ja sitä ennen katsoa kymmenen vuotta vierestä äidin dokaamista. Niin ja hoitaa peruskoulu siinä samalla. Ihmekkös tässä sitten, että ollaan vähän tööt tööt.

Voisiko joku tulla siivoamaan tänne? Ahdistaa kauheasti tämä sotku ja nuo tiskit, mutta en jaksa tiskata.

I know that we don't talk
I'm sick of it all
Can you hear me when I sing,
you're the reason I sing
You're the reason why the opera is in me

Where are we now?
I've got to let you know
A house still doesn't make a home
Don't leave me here alone

Bonon Nobelin rauhanpalkintoa odottaessa... Tuo pätkä on siis U2:n Sometimes You Can't Make it on Your Own-kappaleesta. Bono kirjoitti sen isälleen, joka on nyt jo kuollut. Heillä oli todella huonot välit. Mielestäni minä voisin omistaa tuon äidille tai jollekin sydämensärkijälle. Hyvät tekstit voi ymmärtää niin monelta eri kannalta. Mutta tuo kappale ja tuo pätkä.. Tykkään.