Rakastan listoja, tilastoja ja nippelitietoa. Minusta on hauska laskea, että montako tuntia olen koulussa yhden jakson aikana ja pidän aikakauslehtien jutuista otsikoilla "Näin paljon nukut/syöt/kasvatat hiuksiasi elämäsi aikana" ja tykkään kertoa tyhmiä faktoja ihmisille(: "Bill Clinton on vasuri"). Tästä saankin aasinsillan otsikkoon (jonka kerrankin keksin ennen itse kirjoituksen aloitusta!). Sanoin tänään ainakin kahdesti: "Vitsi mä haluaisin radioon töihin". Nyt voimmekin miettiä, että kuinka monesti ehdin moisen lauseen sanoa, nojaa, ELÄMÄNI AIKANA.

Minä kuitenkin tykkään kertoa tarinoita ja piristää ihmisiä plus musiikki on parasta ja tietämys aika kova, eli missä onkaan työsopimus Radio Rockille? Minustahan tulee Radio Rockin ensimmäinen nainen ja sitten vasta maatalon emäntä, joka bloggaa vasikoista.

Illan angsti jatkui aamulla ja päivällä. Bestis vähän piristi, mutta en taida jaksaa fiilistellä enää parin tunnin päästä. "Tänään ei huomista murehdita", laulaa Lauri Tähkäkin maailman kammottavimmassa kappaleessa, joten nou hätä. Tai sitten hätä on todella suuri, koska siteeraan Lauri Tähkää...

Näin viime yönä unta Satuolennosta. Sattuu. Hän oli siinä ensin äitini kanssa samassa työpaikassa ja sitten minä menin sinne äidin kutsumana kylään. Suutuin äidille tästä huijauksesta, mutta juutuin juttelemaan Satuolennon kanssa. Hetken kuluttua seisoin ostarilla ja Blondi seisoi ihan lähellä. Minä ajattelin vain: "Meniskö sittenkin Satuolennon kanssa kahville?" Seuraavassa unessa perheeni asui isossa kartanossa ja kylällä heilui joku örkki-mörkki. Satuolento oli the sankari, joka suojeli meitä kyläläisiä. Mutta kun minulle selvisi, että Satuolento olikin pelastaja, niin olin lähdössä kylälle näyttämään örkki-mörkille kanan pissimiset. Olin melkein portilla, mutta Satuolento kaatoi minut maahan ja vannotti: "Et mene sinne, et mene! Päästän irti vasta kun lupaat!" No, minä lupasin ja niin hän saattoi minut takaisin talolle. Käsi lantioni ympärillä ja meidän nojatessamme toistemme olille. Hyi.

Ja minä kun luulin olevani ihan jees Satuolennon kanssa, koska ongelmani ovat nykyään blondeja. Ja kun viime kertoina (toukokuussa & elokuussa) olen nähnyt ko. tyypin, niin se on pilannut vain ko. päivän, ei esim. koko viikkoa tai kuukautta! En ole miettinyt koko tyyppiä edes! Silloin voin mainita Satuolennon, jos puhutaan menneisyyden miehistä tai Kuopiosta.

Miksi oi miksi joku ihminen voi kummitella näin pahasti? Ja silti... Silti olen todella varma, että Satuolennon ja minun tarina (ai mikä kun se ei edes tiedä kuka on Birdie tai siis tietää, mutta ei kuitenkaan tiedä) ei ole vielä lopussa. Mitä hittoa?!

Havahduin seitsemältä, että kello on oikeasti SEITSEMÄN ja minä olen ollut hereillä seitsemän tuntia - syömättä mitään. Shit. Bestis epäili pari kertaa minun olevan jollain syömäkuurilla (no way!). Se on taas tämä alakuloisuus. Melankolia on muuten kaunis sana. Anygays, söin leivän ja jukurtin. Äsken vedin kananugettien yliannostuksen (kot, kot) ja nyt seurana on Jaffaa ja suklaata "by appointment to His Majesty The King of Sweden".

Tänään olen miettinyt, että kuinka sitä jaksaa. Olen miettinyt muutamaa ystävää. Väsyttää, mutta en halua pyöriä tyhjän vuoksi sängyssä. Kyllä tämä tästä. Ihan varmasti.