Istuin tänään kahdesti ruuhkabussissa ja kummallakin kerralla viereeni yksi heistä. Kummallakin kerralla viereeni istunut vaihtoi paikkaa löydettyään läheltä tyhjän istuinparin, koska joku mummo lähti kasseineen pois.
Aloin miettiä. Olenko niin ärsyttävä? Haiseeko minussa jokin, mitä en itse huomaa? Järjellä kun ajattelen, niin tiedän tämän. Me suomalaiset tykkäämme pitää oman reviirin ja kyllä minäkin istun mieluiten yksin ja ikkunan vieressä. Olen vain vähän sellainen, että vaikka melkein vieressä vapautuisi tyhjä istuinpari, niin ei sitä kehtaa siirtyä sinne. Ajattelee, että se tuntematon vierustoveri alkaa miettiä ihan samoja asioita kuin minä tuossa äsken. Olen outo. Ajattelen liikaa.

Minulla on aika hyvä itsetunto. Tai siis tiedän, että olen ihana, hauska ja kaikkea. Ulkonäön kanssa on kriisejä välillä, mutta 80% ajasta en vaihtaisi melkein mitään kropastanikaan. Mutta luonteesta piti puhua. Että tiedän olevani mahtava, kunhan minuun tutustuu. Olen fiksu ja luotettava, minulla on mielikuvitusta ja niin edelleen. Mietin vain, että miten muut näkevät minut? Olisi ihana päästä kärpäseksi jonkun päähän (hmm, siellä harvemmin kyllä on kärpäsiä...) ja katsoa, että mitä he ajattelevat minusta. Mitä ystäväni oikeasti ajattelevat minusta? Mitä opettajat? Mitä jotkut randomit koululaiseni? Mitä Blondin kaverit? HALUAN TIETÄÄ!

Olen maininnut varmasti huomioni koulumme kolmijakoisuudesta. Ne "coolit", keskikasti ja nolot nörtit. Kuvittelen kuuluvani keskikastiin ja ne muut (kohdusta asti tunteneet) ovat ylempänä. Luulevat olevansa. Olen kuitenkin alkanut miettiä sitäkin, että mitä jos he pitävät etäisyyttä minuun ja ystäviini, koska pitävät MEITÄ cooleina? Mehän olemme coolimpia, mutta hekin siis tiedostaisivat sen?

Melkein nauroin tänään ajatukselle, että jotkut valitsevat ystävänsä ulkonäön perusteella. "Sä oot liian ruma mun kaveriks" HAHHAH. En tiedä mistä sekin ajatus edes tuli, mutta... En kyllä tiedä, että onko hyvä kun menen bussilla aamuin ja iltapäivisin. Kuuntelen musiikkia, katson ikkunasta ja mietin kaikkea kummallista. Sitten kerron ajatuksistani teille täällä.

Minulla taitaa olla ikävä kotiin. Kodilla tarkoitan nyt vanhaa asuinpaikkaani. Ihmettelen itsekin tätä tunnetta ja kuinka sitä nimitä. KOTI-ikävä. Kuuntelen musiikkia siitä paikasta, katselen kaukojunia, ajattelen... Ensi kesänä menen sinne kylään. Vaikka ei minulla ole siellä mitään, mutta menen kuitenkin.

Matkustamisesta tuli mieleen, että pelkään menoa Tukholmaan. Minusta tuntuu, että kävelen Gamla Stanin kaduilla ja kuuntelen laulavaa ruotsia ihaillen. Katson niitä kauppoja ja ihmisiä sekä rakennuksia rakastavasti. Jätän sydämeni sinne ja itken laivan kannella kaupungin jäädessä kauas taakse. Eli en uskalla mennä sinne, koska sitten en palaa.

Lopuksi lainaukset Tehosekottimelta. Ykkönen tulee yökylään. Hän soitti äsken (äitini puhelimesta ja äidin ollessa vieressä), että "KAHVIA!" <3

Kiivetään kukkulalle
Sieltä näkee ohi kaupungin
Silloin muistat mistä tullut oot
Ja minne palaat takaisin
-------
Sun aika kukkaan on puhjeta
Kohti taivasta kurkottaa
Juuret viimein kylmän kiven murtaa
Jos ymmärtää odottaa


Hyvää perjantaita.