Eräänä aamuna päässäni oli lause, jonka mielestäni keksin ihan itse, mutta se saattaa olla varastettu jostain tv-sarjasta. "I don't do love" Päätin ottaa sen motokseni. Lause voisi hyvin olla Samanthan(/Sinkkuelämää) sanoma, mutta haluan pitää sen keksimisen itselläni. En jollain käsikirjoitustiimillä Amerikan Yhdysvalloissa.
Samanthalla on siis paljon yhden yön suhteita (paljonkin on vähättelyä) ja hän pärjää yksin todella hyvin. Sitten tulee Smith, joka muuttaa kaiken. Yhtäkkiä hän haluaa pitää Samanthaa kädestä ja sitoutua! Samantha vastustelee, mutta menee virran mukana. Lopulta he seurustelevat ööö viisi vuotta ja eroavat. Historian mahtavin parisuhde, jos saan sanoa. Erokin oli niin nätti. "I love you but I love me more"!!!
Totesin Bestikselle viikko sitten, että Blondi on vain joku vaihe. Todella omituinen vaihe. Identiteettikriisi henkilöitynä ihmiseen. Löysin kyllä eilen todella erikoisen pariskunnan tuttavapiiristäni, koska he ovat kuin yö ja päivä, mutta eeeeeeeeeeeeeeeeeeei. Eli lyön luukut kiinni ja jossain vaiheessa alan idolini mukaisesti harrastaa irtosuhteita. Lyhyitä suhteita, siis. Kyllä minä voin tapailla kauemmankin miestä, mutta ennen rakastumista täytyy sanoa hei hei.
Onpas tunnevammaista.
Anonyymin kommentti oli täällä taas. Ja Applen! Mikset jätä linkkiä omaan blogiisi, Anonyymi, jos sinulla sellainen on? Olisi hauska lukea myös sinun ajatuksiasi, koska tunnut harrastavan omieni lukemista ahkerastikin.. :)
Kun puhun ajatuksista ja tarinoista, jotka kertovat metroista ja raitiovaunuista... Puhun Siitä Itsestään. Itsetuhoisuudesta, pahoista ajatuksista ja itsensä tappamisesta. En vain pysty sanomaan sitä ääneen ystävilleni (paitsi Ellulle Salmareiden ansioista) tai perheelleni. En näemmä uskalla edes kirjoittaa sitä. Paitsi nyt. Masennustestissä on kohta, jossa kysytään ko. aiheesta. Vaihtoehdot ovat jotain luokkaa:
Minulla ei ole itsetuhoisia ajatuksia
Minulla on itsetuhoisia ajatuksia, mutta en toteuta niitä
Minulla on selvät itsemurhasuunnitelmat
Tapan itseni heti, kun tilanne sallii
Olen itse toisen ja kolmannen välissä. Tiedän kyllä mitä tekisin ja ajattelen sitä päivittäin. En kuitenkaan tee sitä, mutta välillä pelkään, että jonain päivänä... Listaan joka päivä päässäni asioita, joiden vuoksi en saa tehdä sitä. Olen joskus ajatellut tehdä listasta paperisen version ja kantaa sitä aina mukana. Tämä ei ole normaalia. Olen myös monesti ajatellut kirjoittavani ihmisille kirjeen ja miettineeni esim. tämän blogin kohtaloa, jos jotain tapahtuisi. Tämä ei ole normaalia.
Jokaisella on angstitunteita. JOKAISELLA! Mutta ärsyttää muiden asenne, että "piristys nyt", jos oikeasti masentaa. Sieltä ei niin vain nousta, ihan totta. Sitä haluaisi nousta, mutta ei pysty. Vähän kuin sen syömisen kanssa: ei vain saa ruokaa alas. Harvoin ajattelen väkivaltaisesti, mutta on muutamat lauseet, joiden sanojia tekisi mieli lyödä tai ravistaa.
"Kylläpä sä syöt vähän!"
"Koitas nyt piristyä!"
"Älä ny angstaa!"
"Mitä sä oikeen angstaat?!"
"Kaikki muuttuu vielä hyväksi!"
"Asioilla on tapana järjestyä!"
Kaikki tarkoittaa hyvää, tiedän. Silti noissa tilanteissa hiljaisuus olisi paljon paljon paljon parempi. Tai halaus. Kädestä pitäminen.
Ohhoh, olipas taas asiaa. Loppuun taas pieni tiivistys. Eli... Olen viettänyt kohtuullisen mukavan viikonlopun ja olo on tasapainoinen kaikin puolin. Miehet eivät stressaa ja tulevaisuus näyttää sokeriselta. Kuitenkin lasken päiviä psykiatrille menoon... Hyvää viikon alkua!
sunnuntai, 25. lokakuu 2009
Kommentit