En sitten tiedä, että onko se minun vai muiden (= Mirandan) temperamentti, mutta taidan olla taas riidoissa rakkaan ystäväni kanssa.
En tiedä olenko infonut tarpeeksi tilanteestani vai mitä, koska perjantaina Miranda sanoi lääkäreiden ylihoitavan minua. Ignorasin koko kommentin, vaikka se vähän jäi kaikumaan päähän. Tunti sitten heitin läppää, etten ollut ennen eilistä syönyt kunnolla. Miranda laittoi, että sellaista se on. Laitoin sitten, että ruokahaluttomuus on kyllä uusi juttu minulle, koska aina masennuskausina on kyllä ruoka maistunut. Läpällä heitin, että kuuluu kai tähän aivokasvaimeen (ei hymiöitä tai hehehhe-päätteitä). Vastaus oli kaunis. Käskettiin lakata puhumasta aivokasvaimesta, koska sellaista minulla ei ole ja toinen osapuoli ei jaksa kuunnella. Piste. Alkoi ärsyttämään ja laitoin vittuilevan viestin takaisin, mutta tuli paha mieli. Ei jaksaisi juuri nyt tämmöisiä.
Pyysin siis anteeksi ja sanoin että kaikessa itsekkyydessä tarvitsen nyt ihmisiä ympärilleni, koska välillä pelottaa tämä olo (lisäsin ettei kyse ole nyt fyysisestä olosta, koska se syömättömyys on ihan se ja sama). Ei vastausta. Okei, se saattaa olla keskellä metsää, mutta tämä odottaminen (mahdollisesti turhan odottaminen) käy hermoille.
Joten tässä on kolme minuuttia aikaa syödä vispipuuroa ja juoda teetä. Että isä, äiti, Tätinainen ja esim. Bestis olisivat onnellisia.
sunnuntai, 11. lokakuu 2009
Kommentit