Katsoin juuri neljä jaksoa Salkkareita. Olen siis lievästi koukussa. Hihkuin täällä ääneen, kun eräs pari viimein tunnusti tunteensa toisilleen ja kun toinen hahmo on aina niin bad ass. Varmaan ohikulkevat vähän ihmettelivät kun minä huudan täällä: "Paina nyt sitä ovikelloa, Miika!!" Se on vaan niin hauska katsoa muiden ongelmia ja olla miettimättä omia.

Mirandasta ei ole kuulunut mitään. Jotenkin hassua olla riidoissa ja koko tilanne tuntuu naurettavalta. Me ollemme läheisiä ja päivittäin yhteydessä. Tekstareita lentää puolin sun toisin pienemmistäkin aiheista.
"Yks tyyppi haisee ihan mun puolipuoliveljelle. Se käyttää ihan yhtä paljon partavettä."
"Mä moikkasin Iskelmäprinssiä ja kuolaan nyt mun opettajaa."

Kuitenkin hänen sanansa loukkasivat minua jo toisen kerran tällä viikolla ja nyt minulla oli oikeus loukkaantua. Kyllä mieleni tekee laittaa viesti, että unohdetaanko koko juttu, mutta... Tässä minulla on opeteltavaa. Että ystävät riitelee, mutta eivät ole riidoissa ikuisesti. Ja kukaan ei ala inhoamaan minua, jos suutun. Eikä minun aina tarvitse joustaa.

Tarvitsisin ehkä ylimääräisenkin mielipiteen. Mitä olette mieltä? (Leikin nyt, että täällä käy tosi moni sanavalmis ihminen lukemassa tätä ja alkaa heti neuvoa minua. No, neuvoja otetaan vastaan!)

Satuolento on todella ihmeellinen tapaus elämässäni. Jälkikäteen selvisi, että vuonna 2007 ko. miespoika on ollut töissä äitini aviomiehen kanssa samassa paikassa(!!). Äiti ja hänen nykyinen miehensä eivät siis vielä tunteneet toisiaan silloin. Äiti kertoi eilen taas, että mies oli kertonut hänelle Satuolennon olleen todella mukava. Suolaa haavoihin, kuten aina. Mutta oli liikuttavaa, että äitiä oikeasti kiinnosti tunteeni. "Mikä fiilis?" se kysyi soitellessaan eilen illalla.

Minulla on outo muisti, kasvomuisti siis. Juuri nyt en hahmota päässäni esim. Skeittarin kasvoja. Enkä siis aina muista Satuolennonkaan kasvoja. Joskus ne kasvot hyppäävät mieleeni sulkiessani silmäni. Kuten eilen. Tulin kotiin ja menin sängylle makaamaan. Suljin silmäni ja siinä hän oli. "Mene pois, mene pois, mene pois", kuiskin.

En minä tiedä... Tuntuu silti hassulta. Minulla on sellainen kutina, että jonain päivänä vielä kohtaaan Satuolennon kasvotusten. Miten ihmeessä? Se miespoika kuitenkin on aiheuttanut minulle itkut, tuskat ja hapettomuuden. Hänen vuokseen inhoan Kuopiota. Ei se ole niitä tahallaan tehnyt, ei se edes tunne minua.

Ulkona alkaa sataa. Minua vähän itkettää. Ei Satuolento. Ei Blondi. Ei kukaan tai mikään, mutta silti kaikki.