Tänään en ole tehnyt mitään järkevää. Aukaisin koulukirjat, mutta EVVK. Tiedän, että luettuani ja tehtyäni tehtäviä olisi paljon pirteämpi olo ja tulisi fiilis, että minäpäs tein jotain hyödyllistä. Mutta täytyykö sitä aina jaksaa? Ei kai.

Olenko ainoa, joka ei pidä Vuodatuksen uusimasta blogiseurannasta? Minulle ei enää päivity muiden ihmisten päivitykset. Hmph.

Sain eilen Ellulta ja Tukihenkilöltä neuvot, etten ota yhteyttä Mirandaan. Näin teen. Charlotte kirjotti minulle eilen meiliä, joten ehkä Miranda ei ole kertonut tilannetta bestikselleen vielä tai sitten Charlotte on fiksu ja antaa meidän hoitaa sotkumme keskenämme. Epäilen jälkimmäistä. Toivon jälkimmäistä.

Haaveilen jälleen omasta radio-ohjelmasta. Olisi ihana kertoa juttuja ihmisille. Kun sitä tuli kerrottua esim. viime viikonloppuna Ellulle aika pitkä tarina huumeista, 80-luvusta ja nykypäivästä. On ihana tietää jotain, mitä muut ei ehkä tiedäkään. Bestis kysyi torstaina: "Oliks Kurt Cobainilla oikeesti ton väriset hiukset?" Hän ei tiennyt, minä tiesin. Tunnen salaa pientä ylpeyttä tiedoistani ja miten muuten niitä voisi hyödyntää kuin radiossa?! En varmaan saa väännettyä väitöskirjaa populaarisen maailman tapahtumista ja siitä, mitä minä tiedän niistä.

Toinen juttu, mistä tiedän, on musiikkivideot. Näytin erään bändin videon Bestikselle ja kerroin sen taustoja. Sain siitä idean, että teen listan musiikkivideoista, jotka ihmisten tulisi katsoa. Pääsin viidenteen kohtaan, kunnes tyssäsi.

Maailman parhaimmaksi musiikkivideoksi on valittu (muutamankin kerran) Nirvanan Smells Like Teen Spirit, joka omasta mielestäni on surkea. Kappale on aivan mahtava, mutta se video... Kuitenkin listalleni tulee saada Nirvanaa, joten käännyn Heart-Shaped Boxin puoleen. Muistan nähneeni sen videon v. 2007 toukokuussa ja ihmetelleeni Kurtin silmiä sekä sitä kaikkea häslinkiä videossa. Katsoin videon kolmessa osassa. Viimeisen osan aikana alkoi itkettää. Syytän sitä 1,5 viikkoa, jotka elin, hengitin, ajattelin ja kirjotin Nirvanaa, Kurt Cobainia ja tekstiäni. Sen jälkeen oli pakko pitää tauko kuuntelussa ja ajattelussa, se juliste meni kaappiin.
Totta kai merkittävillä muusikoilla ja kappaleilla on tapana palata elämään. Olen viimeisen parin viikon aikana pystynyt kuuntelemaan kappaletta, jonka taustalla Kurt laulaa "Live through this I swear that I would die for you". Harmaina päivinä saatan kuunnellessani katsoa ylös taivaalle. En tiedä miksi.

Minä varmaan taas vähän ylireagoin. Kuitenkin valutan kyyneliä tuon kuolleen miehen vuoksi, joka vierailee unissani sateisina päivinä.