Eilen minä syytin vihreää omenaa, mutta tänään syytän bakteereja. Jeejee, olen siis kipeänä. Taas. Tällä kertaa oksettaa ja vatsa on kipeä, hengaan Jaffan kanssa ja en syö mitään. Kadehditteko?

Aloin eilen pelaamaan peliä. En tiedä sen nimeä, mutta hävisinkin sen 3-1. Jos joku kysyisi, vastaisin ehkä, että tämä on tämmöistä henkistä potkupalloa. Pelin ideana on, että Team Minä voittaa FC Blondin. Pisteitä saa(n) hienoista ajatuksista, ajoituksista ja teoista. Ensimmäinen piste tuli virneelleni bussissa, koska sain istua siellä ihan rauhassa. Uu jee. Blondi avasi pistetilinsä ilmestymällä kouluun myöhemmin, ohittamalla "liian läheltä" ja näyttämällä ns. todellisen karvansa, eli olemalla kerrankin näkökentässäni ilman lippistä. Eilen tuli siis häviö, mutta kautta on vielä jäljellä ja Team Minä ei lannistu! Miten on, saanko sitten tältä päivältä pisteen, jos olen niin vamppi, etten ilmesty edes kouluun? Vai mennäänkö sitten rankkarikisaan, kun tervehdyn? (Ja minustahan PITI tulla isona urheilutoimittaja tuossa muutama vuosi sitten...)

Treffasin eilen äitiä Malmilla villasukka-asioissa (hän oli kutonut ko. jutut minulle). Kävellessäni sinne puhelin värähti.

"Ollaanks taas puheväleissä? Inhottaa, ku tekee tosi usein laittaa sulle viestiä, mut sit en kehtaa ku aattelen et oot vihanen."

Miranda. Täytyy sanoa, että hymy nousi kasvoille. Olen minäkin monesti ajatellut, että vitsi kun voisi laittaa viestiä. Koko neljän ja puolen vuoden aikana emme ole olleet puhumatta näin pitkään, ei edes Mirandan ja Charlotten matkan aikana. Sitten mietin, että onko tuo nyt anteeksipyyntö ja annanko asian jo olla? Keskusteltuani myöhemmin Turkulaisen kanssa totesin, että anteeksipyyntö tuo oli. Ihanaa saada hänet jälleen elämään ja mieltä lämmitti kommentti Facebookissa, että onko mulla kuumetta ja miksi mä taas sairastelen.

Äidin kanssa on jotenkin... vaivaannuttavaa. Me puhumme niitä näitä ja välillä on hiljaisuus. Psyk.polilla kerroin, etten voi olla tädin tai äidin seurassa Se Oikea Minä. Se, joka olen Tätinaiselle, Bestikselle, Turkulaiselle... Kaikille ystävilleni. Äidillä ei ole hajuakaan, että mille minä silloin yksi torstai huokailin Salkkareiden mainoskatkolla.

Nimet on pahoja. Oma nimeni on aika harvinainen, mutta yläasteella meitä oli kolme. Olen tottunut, etten ole ainoa. Sitten on kavereiden nimiä, mutta ei niitäkään sen kummemmin ajattele. Meni todella kauan tajuta, että Edelmann, Putro ja Vauromo ovat kaikki oikeasti Samuleita! Ymmärrättehän? Sitten on hyvä esimerkki Satuolennonn nimestä, joka aiheutti aikoinaan karvat pystyyn pahasti Bestmanin kanssa. Sitä se tekee vieläkin. Salkkareissa on yksi tyyppi, jolla on sama nimi, mutta siedän sitä. Juuri ja juuri. Sitten on Blondin nimi! Siitä saa väännettyä hienon aineen. Eräs toinen bloggaaja seurustelee samannimisen tyypin kanssa ja sitten kun hän kirjottaa, että "X oli tänään tosi söpö ja katsoi minua kivasti", tekee mieleni... huutaa.

Äitini katsoi tänään pöydän yläpuolella olevaa julistetta. Niin, siinä on mies, josta on tullut sankarini. Mutta ei äiti tiedä sitä. Näytin äidille mainosta, jota analysoin. Siinä on nainen, josta on tullut idolini. Ei äiti tiedä sitäkään. Äiti ei tiedä, että minä pari viikkoa sitten katsoin vanhaa musiikkivideoa ja itkin hänen (äidin) ikäisen miehen vuoksi. Hän ei vain tiedä. Äiti tietää vain Viltsun (kuten hän sitä nimittää) ja on sanonut siihen liittyen legendaarisen lauseen (tosin kännissä): "Se kertoo kuule paljon miehestä, jos se sanoo tykkäävänsä tiskaamisesta... On sulla ihan hyvä miesmaku, kuule."