Piirsin eilen Universumin Bestiksen maatessa lattialla ja kertomassa, kuka on kuu, meteoriitti ja musta aukko. Minä olin aurinko ja Bestis oli toinen aurinko. Meillä oli kaksi tähteä, möhömahainen kuu, musta aukko, valopiste, Äiti Maa, ukkospilvi, sadepilvi, asteroideja neljä kappaletta, iso törmäys ja niin edelleen. Oli mukavaa, oli leppoisaa. Juttelimme itsetunnosta ja perheestä.

Itkin eilen puoli tuntia, koska ikävöin lapsuuttani ja isoisääni. Kaikki oli ennen niin helppoa ja sitä nautti elämästä. Nykyään tunnen itseni juurettomaksi ja minulla on vain tämä hetki, lapsuudesta vain muistot. Minä en voi mennä minnekään, en voi palata "kotiin". Ei ole sellaista paikkaa, jossa olisin aina käynyt. Kaikki ovat muuttaneet pois, siirtyneet tai tuhoutuneet. Välit on katkennut. Jokin aika sitten löysin Googlen avulla erään naishenkilön, joka kävi yhteen väliin meillä usein kylässä. En tiedä miksi välit katkesi ja miksi minä etsin hänen tietonsa. Mietin tässä juuri, että kirjoittaisinko viimein sähköpostia?

Ensi viikko on koeviikko ja aloitan lukemisen tänään. Huomenna luen koko päivän, piste. Tänään nautin siitä, että saan syödä taas jotain ruokaa. Lupasin tehdä Ellulle mokkapaloja (Ellu tulee tänään kylään) ja ehkä maistan itsekin vähän. Saas nähdä.

Bestis: "Mitä sä mietit?"
Minä: "Sinkkuelämää."
----
Bestis: "Mitä sä mietit?"
Minä: "Sinkkuelämää."
Bestis: "Edelleen?"
Minä: "Jooo, ku se on niin ihana... Smith. Se on niin.."
Bestis: "Onks sen kirjottanu mies vai nainen?"
Minä: "Kumpikin."
Bestis: "Ku noi ei yleensä oo niin realistisia. Vaan Smith voi tehdä tommosii juttuja..." *mutristaa huultaan*
Minä: *katsoo hypnoottisena eteen* "Nii-iin! Smith on niin ihana.. Tai sit se tuntuu itestä niin hienolta, koska sitä kattoo ulkopuolelta. Jos itelle kävis niin, olis vaa et aijaa."

Kiitos kommenteistanne taas ihmiset, tykkään teist!