Anteeksi tuo aikasempi tunteenpurkaus. Tai no, eihän minun anteeksi sitä tarvitse pyytää. Omia tunteitani! Tämän vuoksi minun täytyisi päästä terpiaan. Tunnevammainen kun taidan olla. Pelkään, että nyt kun olikin heikko hetki, niin kaikki inhoaa minua ja plää plää plää.
Noei. En tiedä. Vaikka pahin angsti on jo edennyt eteenpäin, olo on yhä outo. Mistä ihmeestä tuo angsti edes tuli?

Eipäilen, että sain yliannostuksen muiden angstausta. Noin viisisataa ihmistä valittaa, että koulu alkaa ja se on perseestä. EI NOIN! Noin kahdella ihmisellä on mennyt välit ns. poikki sutinakaverin kanssa ja sitten on yksi, jolla on vanhojen kaivelu menossa. Surullista, mutta olen kiitollinen, ettei minulla ole moisia ongelmia.
Silloin yksi päivä Mäkkärissä sanoin jotain tämmöistä Ärrän myyjälle:
"Musta on oikeesti tosi ihana kuunnella ihmisten juttuja ja murheita! Enkä mä menetä mitään yöunia niistä, tai sille... Siis kyllä mua totta kai liikuttaa, että sullakin on nyt noin paska tilanne ja oon ihan höh, mutta en mä sitä enää illalla mieti.. Että miten sä pärjäät. Yleensä se menee sillee, että kun ihmiset on jutellu mulle, niin ne tulee paremmalle tuulelle ja niistä ei edes tartte murehtia, heh heh!"

Olen vähän itsekeskeinen. Tajusin sen eilen yöllä kello kolme. Blogin kirjoittaminen on itsekeskeistä. Yksinasuminen on itsekeskeistä. Elämä on itsekeskeistä. Mutta vuoden aikana olen oppinut puhumaan, että miltä on tuntunut ja tuntuu, niin ei kai nyt kannata tulppaa kiinni laittaa? Jokainen huolehtii omasta elämästään ja sanoo minulle, että turpa kiinni jos on tarpeen. Ja vastapainoksi minä kyllä pyrin kyselemään, sanomaan ja muistuttelemaan, että mitä kuuluu, ootko hengissä, kaikki ihan jees, muista että oon täällä. Eikö se ole ihan jees?

Äiti soitti kahdesti. Suureksi osaksi kuulin vain "Blaa blaa blaa.. Rippijuhla... Blaa blaa blaa.. Possunuha... Blaa blaa blaa. Sulla alkaa koulu huomenna?"
Minä: "Joo."
Äiti: "Onks kivaa? Ootko valmis palaamaan kouluun?"
Minä: "Mä oon viimeset kaks viikkoa ollu valmis palaamaan kouluun."

Ei, nyt on pakko saada vadelmajogurttia. Ah, löysin kaupasta uutuuden. 400 gramman pönikän A-jogurttia. Makuina oli vadelma ja maustamaton (ainakin meidän kaupassa) ja yhteensö hintaa tuli 2,90. Kaapissani on siis nyt 800 grammaa jogurttia, mutta eeeei ole kauaa.
Minä en edes pitänyt jogurtista pienempänä. Söin mielummin viiliä ja .. mitäs muuta? No, viiliä ja niitä Jacky-vanukkaita. Sitten yläasteella iski laktoosivamma ja jo alkoi jogurtti maistua! Lidlissä myydään sellaista suklaahiutale-jogurttia, jolla on hienompikin nimi, mutta anyways.. Se on hyvää. Pitääkin ostaa joku päivä laktoositabuja ja purkki sitä jogurttia. Liideli kun on tuossa ihan lähellä.

Taiteiden yö on sitten viikon päästä. Eikun tällä viikolla, perjantaina. "Jee" Mietin tuossa eilen, että mikä ihmeen syy taiteet on vetää pää täyteen (puhun nyt lähinnä nuorista kaupunkini puistoissa)? Koska taiteilijat on niin boheemeja ja ne juo viiniä? Just joo. Itselleni tuo Taiteiden yö on jättänyt viime vuodesta kolme muistoa, hyvää muistoa. Itse asiassa enemmänkin, mutta mieleen jäi kolme ihmistä.
Alexander Stubb Akateemiskassa.
Anna-Leena Härkönen samassa paikassa.
Rami "Korso" Torso Loosen edessä (entinen Juhoni, johon olen törmännyt sattumalta kahdesti)

Ellun kanssa menimme kaupungille katsomaan, että näin niitä taiteita juhlitaan by meidän sukupolvi. Taisin olla möksis bestikselle, joka myös halusi olla niinkuin muut. Lopulta haimme Subwaysta patongit ja lähdimme kohti autiota Punavuorta. Suosittelen helvetisti. Patonkeja ja Punavuorta.

Juttelin tänään Blondille. ... EN NYT SILLÄ LAILLA. Erehdyin menemään Facebookiin ja siellä se oli. Tidii, kuva ja nimi. En kiljunut, sanoin: "Voi perse". Lähdin pian pois ja end of story. Myöhemmin kyllä katselin omaa profiilisivua ja siellä oli taas sen lärvi, että joojoo se on yksi kavereistani. Sanoin: "Mees nyt siitä".

Koska minä olen lakossa.

Pelottaa kyllä vähän se huominen. Mitä jos alan kiljua? Entä jos pyörryn? Saan Hancock-kohtauksen eli alan ulvoa ja meinaan saada paniikkikohtauksen?
En kai minä. Se nyt olisi vallan typerää.

Alkaa kohta olla end of jogurtti... Vadelmajogurtti on siis petollista! Pitää varoa yliannostusta. Ja ai niin, tämä on vain hylaa. Nyt loppu.
Laitoin teeveden kiehumaan, koska uskon teen parantavan kaiken. Jos on huono olo -> juo teetä. Jos masentaa -> juo teetä. Miehet on perseestä -> juo teetä. Siinäkin mielessä kahvila voisi olla meikäläiselle ihan hyvä tulevaisuudensuunnitelma.

Luin neljäkymmentä sivua Stieg Larssonia. Ihan mielenkiintoinen kirja. Sitä ennen angstailin koneella olin hajottaa sen. Onnistuin näppäämään väärin ja poistamaan jotain ja sitten en voinut katsoa edes YouTube-videoita! Laitoin pienen paniikkiviestin Tukihenkilölle, joka välitti Monimutkaisen Tilanteensa numeron. Jätkä nörtteili koneeni kanssa hyvän tovin silloin kerran, joten tiesin hänen osaavan auttaa. Yksi monimutkainen viesti sinne, tänne yksi ja se siinä! Siihen numeroon saa kuulemma jatkossakin kääntyä tietotekniikkaongelmissa ... ja parisuhdeongelmissa. Vastasin tähän, että tietokone reistailee usein (minun toimestani, en vain osaaaaaa), parisuhdetta en omista, mutta perhedraamaa löytyy. Kerroin myös olevani erittäin hyvä kuuntelija ja neuvoja ihmissuhteiden kanssa. Haha. Taidan silti pitäytyä Tukihenkilön kuuntelemisessa, siinä on jo syntynyt sellainen terapiasuhde. Ja nyt kun huomenna alkaa tuon immeisen virallinen Lakkovalvontakin..

Piti jo eilen kertoa teille, että inhoan yhtä naista. Hän pitää muotiblogia Olivan sivuilla. Ja tällä kertaa voin ihan hyvin tunnustaa, että joojoo inho on oikeasti kateutta. TUO NAINEN ELÄÄ ELÄMÄÄNI! Pukeutuu kivasti, omistaa söpön (muusikko)miehen JA, ihmiset, on tiedottajana levy-yhtiössä! Mitä vadelmajogurttia?! Ei ole reilua. Silloin tällöin luen sieltä täältä tuota blogia ja olen aina ihan höhöhöhöh ja huonolla tuulella aikani sivua selailtuani. Sitten kun joku tuntee samaa inho/kauteutta minuun... Voin kuolla onnellisena.

Eilen etsin kuumeisesti sanoja, joita muut eivät käytä. Pitää listata ne ja alkaa käyttämään. Tein myös syyslupaukset, joita tuli paljon. Kirjottelen ne tänne ensi kerralla, lupaaaaaan!

Hmm, tee jäähtyy. Kohta täytyy pakata laukkukin ja katsoa huomiset vaatteet. Sitten alkaa jännittää. INHOAN jännittämistä!
Eikö Kim Herold vain voisi tulla ja hakea minut ja sitten me asuisimme ikuisesti hänen perheensä kesäasunnossa, eikä kukaan tietäisi? Paitsi te. Hitto.

P.S. Kauhea ongelma nykyään, että minkä otsikon laittaa! Lempikappaleeni vaihtuu niin harvoin, joten täytyy aina kelailla, että tuon olen jo laittanut ja tuota en...