Kirjoitin äsken tuon kivan merkinnän. Sitten istahdin tähän kaikessa rauhassa kuuntelemaan musiikkia. Ja tulikin yhtäkkiä sellainen olo, että...
Itku.
Olisi ihana itkeä. En vain osaa. Olen itkenyt viimeksi juhannuksena sen mumman vuoksi.

Niin, mumma. Mumma on joutunut sairaalaan ruusun(?) vuoksi. Tädilläni on tapana sanoa jotain, jonka sivuilmauksena on jotain muuta. Lauantaina hän sanoi: "Noinkohan se menee, että yhtäkkiä joku paikka hajoaa ja.." Kyllä tekin ymmärrätte, mitä täti siinä varmaan haki.

Velvollisuudet. Pitää soittaa ja pyytää rahaa koulukirjoihin. Mahdolliseen harrastukseen. Pitää laskea ja suunnitella. Silti minä tykkään tästä. Ja ikävä myöntää, että olen tottunut tähän. Jo kauan on tullut laskettua ja huolehdittua.

Äiti juo nykyään normaalisti. Siis muka normaalisti. Kahden viikon sisällä kolme kertaa, se on melkein enemmän kuin äiti joi joskus ennen. Ennen se veti siis pään täyteen yhtenä päivänä ja kuukauteen se ei juonut taas mitään, sitten pää taas täyteen. Nyt nuo "parit oluet" kahden viikon sisällä kolmesti. En tiedä.

Blondi. Niin surullista kuin se onkin. Itsesuojeluvaisto vain piipittää koko ajan, että jossain vaiheessa sattuu. Ja kovaa.

Kaverit. Sattuu jotenkin, että Miranda kaipailee Facebookissa jotain kaveriaan, "kauhea ikävä!!!!". Bestis.. tuntuu välillä, että olem ihan pihalla hänen tekemisistään ja elämästään. Sekä tietysti on mälsää, että minä ja hänen mussukkansa emme tule toimeen. Tai siis, niin. Emme ikinä ole yrittäneet kunnolla. Se puolen tunnin kerta mussukalle oli tarpeeksi. No, en tiedä. Ja tärkeintä minulle on se, että Bestis on onnellinen.
"Jos sä teet terrori-iskun, mä oon sun kuski." <3

Tunteet. Juuri tämä, että kun mumma on tehnyt jotain, niin minä heitän vitsin. Kun äidin juomisesta on puhe, heitän vitsin. Alkoholisteista on puhe, heitän vitsin. Kun en osaa itkeä, heitän vitsin. Kun itken, heitän vitsin. Yksi iso vitsi koko elämä.

Onneksi... Onneksi on ystäviä, joille puhua. Bestis, Ellu... Äsken mesessä. Ja moni muu, luonnollisesti jossain kaukana. Onneksi huomenna on psyk.poli. Onneksi huomenna on uusi päivä. Onneksi pääsee nukkumaan.
Ja onneksi tämä tunne ei valtaa tämän enempää. Johtuu varmaan väsymyksestä muutenkin, että on tämä olo juuri nyt.

Von Hertzen Brothers, ihmiset. Kauneinta musiikkia vähään aikaan taas. Approach-levy itsessään saisi jo melkein liikuttumaan. Jos minä itkisin.