Huh. Onko siitä jo kaksi päivää kun teitä olen päivitellyt viimeksi? OHO. Ollut varmaan kauhea ikävä ja niin edelleen. Ja ei - minäkään en aio lopettaa kirjottamista. Lupasinhan sen jo Tätinaiselle ja nyt totta kai teille.

On muuten hankala lakkoilla, jos jalat tärisee bussipysäkillä seistessä. Tai kun perhoset lentää bussissa aamulla, vaikka Ärrän myyjälle pitäisi selittää jotain normaalia/järkevää/harhauttavaa. Lakkoileminen on myös todella hankalaa, jos joku istuu melkein takanasi jollain kurssilla. Tai jos aamulla avaa Facebookin ja siellä löytyy päivityksenä joku siteeraus jostain kappaleesta, jonka itse juuri illalla olet kuunnellut. Tai jos jossain kokouksessa puhutaan jotain ja sitten itse saa yhtäkkiä päähänsä jonkun kuvan.

That's all I'm saying... Lakkohan pitää ja pysyy. Vaikkakin parina päivänä koulussa ja koulun jälkeen on ollut todella väsynyt ja ängstinen olo, että tekee mieli juosta auton alle. Miksi? Että tuntisi vähän oikeaa kipua, fyysistä kipua. Mietin tässä, että jos seiskalla olisin tuntenut tämmöistä tuskaa, olisin kuollut. Siis voi herran isä, että Miesmalli-tuskat ja surut ovat olleet pientä tämän kaksoiselämän, kieltämisen, ärsytyksen ja epätoivon rinnalla.

Eilen haukuimme Maajussi ja Ärrän myyjän kanssa mesessä miehiä kilpaa. Mietinkin, että milloin saan vastata kysymykseen: "kuka mies sua pännii?" Hmm. "Kaikki miehet yleensä?", "Yksi vaan...", "No oon siis tosi vihanen teidän puolesta!" Tai sitten ehkä hienoin olisi se, että vaihdan vain kylmästi aihetta.
"Ai kuka mies SUA pännii?"
"Vitsi ku lehdetki alkaa kohta tippumaan. Talvi tulee, talvi tulee."
"Kuka sua pännii?"
"Mä kyllä haluaisin perustaa sen luostarin..."
"Huhuu?"
"Siis oon sanonu tän aikasemminkin, mut Kim Herold on ihana. Muistin sen taas eilen."

Bestikseen en ole pitänyt kauheasti yhteyttä nyt. Keskiviikkona meseiltiin.  En ole jaksanut laittaa viestiä. Olen mielummin hakannut päätä kovaan lattiaan. Eilen pesin hampaita ja totesin, että ei ole edes ikävä. Mitä vadelmaa?
Ärrän myyjän kanssa meinaa palaa hermo välillä. Ikinä se ei kuule mitään ja ikinä se ei muista mitään. Jos kolmesti viiden minuutin aikana täytyy kertoa, että mikä tunti minulla on seuraavaksi ja sitten yhdellä kertaa sekin täytyy toistaa kolmesti, että tämä yksi kuulee.. Inhoan toistoa! Mutta minkäs sille voi.. Tai kyllä sille varmaan voi. En silti haluaisi olla niin piikikäs.
Tänään Maajussi ja Ärrän myyjä menivät tupakalle ja minä livahdin vain pois. En jaksanut.  Menin juttelemaan Tukihenkilölle, joka mökötti Monimutkaisen Tilanteen selittäessä jollekin kolmannelle jotain. Kokouksessa menin Tukihenkilön viereen istumaan ja Maajussi sekä Ärrän myyjä sanoivat, että näytin angstiselta. Näytin kieltä. Kohta ne kuitenkin kysyy, että mikä minua vaivaa. En tiedä. Väsymys. Lakko.

Alan muuten tulla vainoharhaiseksi tai sitten karma on bitch. Ensinnäkin alan kuvitella, että minun Blondi-hommani on salaisuus, jonka kaikki tietää, mutta jota ei lausuta ääneen. Helmikuussa pidin sellaiset saarnat Myyjälle, että minähän en blondeihin ihastu ja hyi, vihjaatko tosissas. Sitten hups vain heräsin ja oho olin ihastunut. Sitä sitten enää ole viitsinyt kertoa. Mutta jotenkin tuntuu, että se tietää. 

Toinen homma on tämä Blondin bestis, Bestman. Jo viime keväänä huomasin pari kertaa tämän ja nyt tällä viikolla pari kertaa. Se katsoo minua! Ei sillä lailla, että hyi tuo on toi. Tai sillä lailla, että uu beibe. Se katsoo vain, että tossa on toi ja katsonpas nyt sitä vähän normaalia pidempään... Alan ehkä tulla hulluksi ja vainoharhaiseksi mutta...
Miranda ehdotti, että Bestman on huomannut minun kuolaavan tämän bestistä, mutta eihän se ole mahdollista, koska kaksoiselämäni on paras ikinä!

Rahat meinasivat loppua, mutta onneksi on täti, joka auttoi. Oli vähän angstinen olo senkin vuoksi. Onneksi tänään sain rahaa ja pääsin kaupungille Ellun kanssa kiertämään ja nauramaan. Sedu hoitaa taas aika monta juttua ja uudet koditkin löyty.
"Jos leikitään, et musta tulee joku kirjailija... Nii voin asuu Munkassa ne kirjotusajat ja ku se kirja on julkastu, niin baila baila ja tänne vaan! Sit voin asua jotain puoli vuotta täällä ja bilettää." Taidetta emme nähneet, koska siellä oli kauheat ruuhkat. Näimme sen sijaan strippaavan eiralaismiehen (vahingossa, mies riisutui ikkunan ääressä huomaamattaan), Norjan suurlähetystön ja hmm. Paljon muuta. Nauroimme kauheasti, kuten aina.

Norjasta tuli mieleen puheluni äidille tänään:
Minä: "Moi."
Äiti: "Moi."
Minä: "Monelt ne tuli vai tuliks ne jo ne keihään karsinnat?" *istuu kahvilassa keskustassa*
Äiti: "Joo... Tuli ne tossa. Thorkildsen ei päässy jatkoon." *istuu kotona katsomassa telkkaria*
Minä: "Haahaahaa. Oikeesti, miten meni?"
Äiti: "Pääs jatkoon. Pitkämäki heitti ja blaa blaa blaa"
Minä: "Okei, no ei mulla muuta." TUUT-TUUT-TUUT
Jotain kapinaa olla pitää vanhempaansa kohtaan!

Nyt kun arki on koittanut, muistan miksi tykkään perjantaista. Tulee Hesari ja Nyt-liite. City joka toinen viikko ja Metron välissä tulee Live-liite. Koulupäivä on aika lyhyt ja illalla on ihana olo, koska saa nukkua huomenna ja ylihuomenna pitkään. Itse alan kymmeneltä olla jo ihan tööt ja elän jossain kuplassa. Niin kuin nyt. Olen ihan tööt tööt tööt, mutta hereillä silti... Ei, nyt nukkumaan. Tosin viimeöinen uni ei lupaa hyvää. Käytin muka huumeita ja kaikkea ikävää.. Kuolleita miehiä kuolleina ja hyyh... Mutta uusi yö edessä, hip hei!

En hylkää teitä ja varmaankin kirjottelen jälleen huomenna (lauantaina).